päivän kysymys Miksi meluamitataanveden alla?
Itämeren vedenalaisista äänistä laaditaan äänikartta. Melua mitataan 40 pisteessä. 4,6 miljoonaa euroa maksavaan EU-rahoitteiseen tutkimukseen osallistuu seitsemän maata.
Mihin äänikarttaa tarvitaan, ylitarkastaja Jukka Pajala Suomen ympäristökeskuksen Merikeskuksesta?
Halutaan selvittää, millainen äänimaailma vedenpinnan alapuolella on. Minkä taajuisia ääniä esiintyy minäkin vuodenaikana ja millaisia eroja esiintyy Suomen rannikolla.
Melun vaikutuksista merieläimiin on tehty vasta hyvin hataria tutkimuksia. Kaloilla on yhtä hyvä kuulo kuin ihmisellä. Ne pystyvät myös aistimaan äänen suunnan. Laivaliikenne aiheuttaa jatkuvaa melua, mutta eläimet tottuvat siihen, kuten linnut kaupungeissa.
Merinisäkkäillä eli hylkeillä ja pyöriäisillä on erittäin herkkä kuulo. Melun vaikutus niihin on yksi mielenkiinnon kohde.
Milloin mittaukset alkavat?
Ensi syksynä ja kestävät noin vuoden. Tuloksia saadaan ehkä noin puolentoista vuoden päästä. Tutkimus on ainutlaatuinen, koska mittauksia tehdään niin laajalti ympäri Itämerta.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
