Ruuan alkuperä -kampanjaensi viikon perjantaina
Isojen ruokamarkettien edustalla törmää ensi viikon perjantaina 20.4. maataloustuottajiin ja elintarviketyöntekijöihin. He ovat paikalla kertomassa kotimaisesta ruuasta ja alkuperämerkinnöistä sekä keräämässä kuluttajien mielipiteitä niistä.
MTK ja paikalliset tuottajayhdistykset järjestivät vastaavan toimintapäivän viime vuonna. Nyt mukana on myös Suomen elintarviketyöläisten liitto SEL.
Viime vuoden tapaan jaossa on suurennuslaseja, joilla saa helpommin selon ruokapakkausten tihruisista merkinnöistä.
Huomiota kiinnitetään myös kuluttajan hämäämiseen kotimaiselta vaikuttavilla tuotemerkeillä, vaikka raaka-aine on tuotettu tai tuote valmistettu ulkomailla. SEL kerää netissä havaintoja tällaisesta kotimaiseksi pesusta.
Toimintapäivä tuo esille kotimaisuudesta kertovia merkkejä: Hyvää Suomesta kertoo ruuan kotimaisuudesta, Sirkkalehti kasvisten ja puutarhatuotteiden kotimaisuudesta ja Avainlippu suomalaisesta työstä. Avainlippu ei kuitenkaan takaa raaka-aineen kotimaisuutta.
MTK ja SEL haluavat muistuttaa kuluttajia siitä, että ruokavalinnolla on suuri merkitys suomalaiselle elintarvikeketjulle ja kaikille suomalaisille. Elintarvikeketju Suomessa työllistää yli 300 000 suomalaista.
Elintarviketeollisuus ei ole mukana tuottajien ja työntekijöiden alkuperäkampanjassa. Elintarviketeollisuusliitto kerää tosin netissä kuluttajilta lupauksia ostaa kuukausittain ainakin yhdellä lisäeurolla Suomessa valmistettuja ruokia ja juomia. Se toisi liiton mukaan 1 500 uutta työpaikkaa.
Toimintapäivä järjestetään yli sadan, tapahtumaan luvan antaneen kaupan edustalla. Useimmissa paikoissa tapahtuma alkaa puoliltapäivin, mutta ajoissa on eroja eri paikkakunnilla.
Tiedot tapahtumista on koottu MTK:n nettisivulle www.mtk.fi.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
