Stubb: Elämme uutta aikakautta, jossa ydinaseiden merkitys on kasvanut – ehdottaa Putinin ja Zelenskyn tapaamista marraskuulle
Stubbin mukaan eri maat ajavat intressejään häikäilemättömästi yhdistelemällä omia vallan välineitään.
Presidentti Alexander Stubb piti avajaispuheen 254. maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä maanantaina. Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-KoivistoPresidentti Alexander Stubbin mukaan maailmassa on siirrytty uudelle ydinaseaikakaudelle, jossa ydinaseiden merkitys on valitettavasti ollut kasvussa.
Stubb kommentoi maailmanpolitiikan tilannetta puheessaan valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä.
Stubbin mukaan eri maat ajavat intressejään häikäilemättömästi omia vallan välineitään yhdistelemällä ja suurvaltojen välinen strateginen vakaus on tällä hetkellä murroksessa.
Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälinen yhteistyö toimii Stubbin mukaan sotilaallisella tasolla loistavasti ja ehkä paremmin kuin koskaan ennen.
Stubb toivoo, että Keski-Aasian maat voivat toimia sanansaattajina Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Stubbin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi voisivat tavata toisensa G20-maiden kokouksessa Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Kokous järjestetään 22.–23. marraskuuta. Stubbin mukaan neuvottelut Ukrainan tilanteesta jatkuvat kulisseissa.
Stubb kertoi keskustelleensa Ukrainan tilanteesta Kazakstanin ja Uzbekistanin presidenttien kanssa viime viikolla. He tapaavat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin torstaina, ja Kazakstanin presidentti tapaa Putinin ensi viikolla. Stubb toivoo, että Keski-Aasian maat voivat toimia sanansaattajina Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Juttua täydennetty 3.11. kello 10:52.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




