Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • "Kurkun hintaa laskemalla tuskin saisi kilpailijaa suljettua pois markkinoilta", Kilpailuvirasto ei tutki S-ryhmän halpuutuskampanjaa

    Kynnys saalistushinnoittelun kriteerien täyttymiselle on vähittäiskaupassa poikkeuksellisen korkea.
    Kuva: Jukka Pasonen

    Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:ssa ei tutkita S-ryhmän halpuutuskampanjaa.

    "Meille ei ole tullut toimenpidepyyntoä asiaan liittyen, eikä sitä ole selvitetty", tutkimuspäällikkö Sanna Syrjälä KKV:sta kertoo.

    MTK-Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio pohti viikko sitten paljon keskustelua herättäneessä mielipidekirjoituksessaan (MT6.10.), täyttäisikö halpuutuskampanja niin sanotun saalistushinnoittelun tunnusmerkit. Kallio kuitenkin arvioi kirjoituksessaan, ettei S-ryhmä myy tuotteitaan tappiolla, mitä saalistushinnoittelu edellyttäisi.

    Syrjälän mukaan saalistushinnoittelulla tarkoitetaan tilannetta, jossa määräävässä markkina-asemassa oleva yritys pyrkii ajamaan yhtä tehokkaan kilpailijan pois markkinoilta myymällä tuotteita tilapäisesti alle kustannusten.

    "Saalistushinnoittelun arviointi ei ole kaavamaista hinta-kustannusvertailua, vaan kyse on kokonaisharkinnasta. Saalistushinnoittelutapauksille yhteistä on, että kyse on tietoisesta strategiasta kilpailijan sulkemiseksi markkinoilta."

    Syrjälä painottaa, että kova hintakilpailu on lähtökohtaisesti hyvä asia ja kilpailulain tarkoitus on turvata edellytykset kovalle ja reilulle kilpailulle.

    "Alhaiseen hinnoitteluun puuttuminen on poikkeuksellista ja viimesijainen keino. Vasta se, että hinnoittelu tekee yhtä tehokkaan kilpailijan elämän mahdottomaksi, voi johtaa puuttumiseen."

    Valio sai tuomion saalistushinnoittelusta, kun se alensi perusmaitojen hintoja tarkoituksenaan ajaa pienemmät meijerit ulos kilpailusta.

    Syrjälän mukaan tukkumarkkinoilla toimivaa Valiota ja keskenään kilpailevia vähittäiskauppoja ei voi rinnastaa. Perusmaitojen tukkumarkkinalla kilpailu käytiin yksittäisessä tuotteessa. Vähittäiskaupassa kilpailu sen sijaan tapahtuu myymällä laajaa valikoimaa erilaisia tuotteita. Kaupparyhmien välisessä kilpailussa saalistushinnoittelun pitäisi todennäköisesti koskea melko laajaa tuoteryhmää. Hän ei ota kantaa, voisivatko esimerkiksi elintarvikkeet olla relevantti tuoteryhmä. Yksittäinen tuote tuskin kuitenkaan olisi.

    "Olisi epätodennäköistä, että laskemalla esimerkiksi kurkun hintaa saisi kilpailijan suljettua pois markkinoilta."

    Kallio epäili kirjoituksessaan, että S-ryhmä yrittäisi hinnanalennuksillaan sulkea Lidlin ulos kilpailusta. Lidlin markkinaosuus on vähittäiskaupassa kuitenkin kasvanut halpuuttamisesta huolimatta.

    Lidl tai kukaan mukaan kilpailija ei ole Syrjälän mukaan valittanut viranomaisille S-ryhmän toiminnasta.

    "Yleensä valituksen tekee saalistushinnoittelun kohteena oleva taho."

    MT:n tavoittamat kilpailuoikeuden asiantuntijat professori Petri Kuoppamäki Aalto Yliopistosta ja markkinaoikeuden tuomari Pertti Virtanen eivät halunneet ottaa kantaa S-ryhmän toimintaan. Molemmat kuitenkin korostavat, että vähittäiskaupan tapauksessa kynnys saalistushinnoittelun määritelmän täyttymiselle on korkea. EU:n oikeuskäytännössä ei ylipäätään ole tapauksia, joissa kauppaketju olisi tuomittu saalistushinnoittelusta.

    Kilpailuvirasto selvittää parhaillaan S-ryhmän liiketoimintakauppaa Stockmann Herkusta. Syrjälän mukaan päätös asiassa tehdään 18. joulukuuta mennessä.

    KKV tutkii tietyn liikevaihtorajan ylittävien yrityskauppojen vaikutukset rutiininomaisesti. Yrityskaupoin tapahtuvaan markkinaosuuden kasvuun voidaan puuttua jos se johtaa tehokkaan kilpailun estymiseen. Markkinaosuuden kasvattamiselle ei kuitenkaan ole laissa mitään rajaa, jos se tapahtuu yritystoiminnan normaalin kasvun kautta.

    S-ryhmän markkinaosuus päivittäistavarakaupassa oli viime vuonna 47,1 prosenttia ja Stockmannin noin prosentti.

    "Osa tehokasta kilpailua on, että yritys pyrkii mahdollisimman suureen markkinaosuuteen. Osuuden kasvu ei kuitenkaan saa tapahtua lainvastaisin keinoin, kuten käyttämällä väärin määräävää asemaa."