Hankkija-Maatalouden tulos jäi välttäväksi
Hankkija-Maatalous pystyi parantamaan tulostaan viime vuonna ja kääntämään edellisvuoden 4 miljoonan euron tappion 2,5 miljoonaa euroa positiiviseksi tulokseksi.
”Siinä ei ole silti hurraamista. Tulos on enintään välttävä, kouluarvosanoin tarkoittaisi kai, että saatiin ehdot”, toteaa toimitusjohtaja Ensio Hytönen Hankkija-Maataloudesta.
Hytönen esitteli Hankkija-Maatalouden viime vuoden tulosta perjantaina Agri-risteilyllä Turusta Tukholmaan.
Viime vuosi oli samalla viimeinen, kun yhtiöllä oli kotimainen isäntä. Yhtiö myytiin 17. tammikuuta tehdyllä kaupalla tanskalaiselle DLA Groupille.
Tässä vaiheessa osakkeista myytiin 60 prosenttia ja loput myydään kolmen vuoden kuluessa.
Lopullinen kauppa viivähti tälle vuodelle, sillä DLA:n piti hankkia kaupalle kilpailuviranomaisten luvat kahdeksasta maasta.
Viimeiset luvat saatiin 15. tammikuuta Virosta ja Latviasta.
Liikevaihtoa kertyi viime vuodelta 971 miljoonaa euroa, missä on kasvua kolme prosenttia. Kasvu tulee polttoöljyjen kasvaneesta menekistä viljan kuivaukseen sekä hintojen noususta.
Maatalouskaupan volyymi supistui lievästi viime vuonna.
Hytösen mukaan Hankkija-Maatalouden tulos lienee hyvin lähellä koko alan tilannetta. Maatalouskauppa supistui lievästi viime vuonna eikä volyymien kasvua odoteta tänäkään vuonna.
Omavaraisuusaste pysytteli 24 prosentissa. SOK:n omistuksessa omavaraisuudella ei ollut kovin isoa merkitystä, mutta tanskalaiskomennossa tilanne on toinen. ”Yritetään vahvistaa.”
Viime vuoden tulos jäi alle 0,3 prosenttiin liikevaihdosta. DLA:n kanssa käydyissä keskusteluissa tulostavoite on pidetty samana kuin SOK:n aikana, yhdessä prosentissa liikevaihdosta.
DLA Group teki viime vuonna vahvan tuloksen. Liikevaihtoa kertyi yli kolme miljardia euroa ja tulosta kertyi yli 50 miljoonaa euroa, lähes kaksi prosenttia liikevaihdosta.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
