”141 tärkein juuri nyt”
Maatalouspolitiikan tärkein asia juuri nyt on Etelä-Suomen 141-tuen turvaaminen, MTK:n maatalouslinjan johtaja Seppo Aaltonen sanoi MTK:n valtuuskunnalle.
”Se on koko Suomen asia. Etelä- ja Pohjois-Suomen maataloudella on kohtalonyhteys: en muista sellaista ratkaisua, ettei myös pohjoisen C-alue olisi menettänyt jotain, jos etelän AB-alue on kärsinyt.”
Aaltonen muistutti, että luopumistukisopimuksia pystyy varmuudella tekemään enää tänä vuonna.
”Järjestelmän jatko vaatisi ihmeen. EU-komissio vastustaa sitä, eikä mikään muu jäsenmaa kuin Suomi pidä sitä tärkeänä.”
Tilanne on Aaltosen mukaan surullinen. Suomen maataloudelle ja ennen muuta sen rakennekehitykselle luopumistuki on ollut tärkeä.
Aaltosen maatalouskatsaus valtuuskunnalle oli hänen omalta osaltaan viimeinen. Hän jää eläkkeelle toukokuun alusta, jolloin maatalousjohtajana aloittaa nykyinen yrittäjyyslinjan johtaja Minna-Mari Kaila.
Valtuuskunta ojensi Aaltoselle kukat 15 vuoden yhteistyöstä.
”Muistakaa, ettei mikään työ ole niin tärkeää kuin viljelijän työ”, Aaltonen päätti puheensa.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
