Ruotsi alkaa maksaa kotitalouksille tukea talven sähkölaskuihin
Mika Lintilän mukaan Suomessa ei ole keskusteltu asiasta eikä ole rahaa.Ruotsin hallitus seuraa Norjaa ja lupaa kansalaisille tukea sähkölaskuihin, kertoo Ruotsin radio.
Sähkölaskut ovat paisuneet Pohjoismaissa viime aikoina jättimäisiksi. Pakkanen paukkuu, mutta sähkötuotanto on ollut niukkaa vähäisen vesi- ja tuulivoiman takia. Monella on käytössä vaihtuvahintainen pörssisähkö, jonka hinta on pompannut pilviin.
Ruotsi lupaa tukea kotitalouksia, joiden sähkönkulutus on yli 2 000 kilowattituntia kuukaudessa. Tukea voi saada joulu–helmikuun sähkölaskuihin enintään 2 000 kruunua kuukaudessa eli kaikkiaan 6 000 kruunua. 2 000 kruunua vastaa hiukan vajaata 200 euroa.
Ruotsin valtiovarainministeri Mikael Damberg (sd.) arvioi, että valtion vastaantulo reilulle 1,8 miljoonalle kotitaloudelle maksaa noin 600 miljoonaa euroa.
Aiemmin Norja ilmoitti maksavansa sähkön hinnasta 80 prosenttia yli 7 eurosenttiä kilowattitunnilta ylittävästä hinnasta.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo Kauppalehdessä ja Helsingin Sanomissa, ettei Suomen hallitus ole keskustellut sähkölaskujen tukemisesta eikä korvausvalmistelua ole alkamassakaan.
Lintilän mukaan tuki maksaisi Suomessa arviolta 300 miljoonaa euroa, mutta valtion budjetissa ei ole varaa uusiin menoihin. Lisäksi seurauksena voisi olla ketjureaktio: "Jos sähkön hintaa ruvetaan kompensoimaan, aletaan seuraavaksi kysyä, miten pannaan polttoaineiden hinnat alas.”
Lintilä lisää, että sähkölaskujen maksuongelmia varten on sosiaaliturvajärjestelmä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


