
Epävakainen ja vaihteleva sää jatkuu
Sää vaihtelee nopeasti, vuoroin paistaa aurinko ja vuoroin voi sataa runsaastikin vettä. Lämpötilat laskevat hieman, eikä helteitä ole enää odotettavissa. Yöt pysyvät kuitenkin verrattain lämpiminä. Korkeapainesäätä ei ole näköpiirissä ensi viikollakaan.
sadealue leviää perjantaiyön ja -päivän aikana aikana suureen osaan maata. Vettä voi sataa paikoin runsaasti, idässä myös ukkonen on mahdollista. Kuvituskuva. Kuva: Elina PaavolaTorstaina suuressa osassa maata on tilapäisesti poutaista ja aurinkoista, mutta jo illaksi maan eteläosaan saapuu runsaampi sadealue. Tämä sadealue leviää perjantaiyön ja -päivän aikana aikana suureen osaan maata. Vettä voi sataa paikoin runsaasti, idässä myös ukkonen on mahdollista.
Myös tuuli voimistuu.
Viikonloppua kohti sää poutaantuu aluksi etelästä alkaen, mutta jo lauantaina seuraava matalapaine sateineen uhkaa levitä kaakosta. Kuva: Ilmatieteen laitosViikonloppua kohti sää poutaantuu aluksi etelästä alkaen, mutta jo lauantaina seuraava matalapaine sateineen uhkaa levitä kaakosta. Tämän matalapaineen reitti on kuitenkin hyvin epävarma, joten viikonloppu voi olla myös selvästi ennustettua vähäsateisempi.
Ensi viikolla epävakainen ja vaihteleva säätyyppi jatkuu. Lämpötiloissa ei tapahdu maan etelä- ja keskiosassa suurempia muutoksia, mutta maan pohjoisosaan saattaa virrata koillisesta selvästi viileämpää ilmaa.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Tästä pääset MT:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
