Pohjoismaiset elintarvikeliitot tukevat suomalaisia pakkotoimien torjumiseksi
"Pakkotoimet ovat vaarallisia ja murentavat pohjoismaista hyvinvointimallia."Pohjoismaisten elintarvikealojen ammattiliittojen yhteisjärjestö Nordiska Union tukee Suomen ammattiyhdistysliikkeen kamppailua Suomen hallituksen esittämiä työehtoja ja toimeentuloa heikentäviä pakkotoimia vastaan.
Hallituksen pakkotoimet ovat yhteisjärjestön mielestä vaarallisia ja toteutuessaan ne murentavat merkittävästi pohjoismaista hyvinvointimallia.
Tuesta kerrotaan tiedotteessa, jonka on allekirjoittanut Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n liittosihteeri Henri Lindholm. Hän toimii myös Nordiska Unionin puheenjohtajana.
Nordiska Union vaatii Suomen hallitusta perääntymään pakkotoimista, jotka vaarantavat työntekijöiden työehdot ja toimeentulon. Yhteisjärjestö kertoo olevansa valmis aloittamaan elintarvikealalla yhdessä muiden pohjoismaiden ammattiliittojen ja yhteisjärjestöjen kanssa tukitoimet puolustaakseen suomalaista ammattiyhdistysliikettä, työmarkkinajärjestöjen vapaata sopimusoikeutta sekä palkansaajien työehtoja.
Nordiska Unionin mukaan pakkotoimet leikkaisivat yli 1 500 euroa palkansaajien vuosiansioista.
Nordiska Union muistuttaa, että pohjoismainen malli on puolustamisen arvoinen asia ja Pohjolassa työntekijä- ja työnantajajärjestöjen yhteistyöllä on aiemminkin pystytty sopimaan asioista.
Nordiska Union on Pohjoismaiden elintarvikealojen ammattiliittojen yhteistyöelin, johon kuuluvat elintarvikealan ammattiliitot Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Islannista ja Färsaarilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
