Auton ostaminen osamaksulla on kallistunut hurjasti: Viidessä vuodessa kasvua 500 prosenttia ja vuodessakin 75 prosenttia
Asuntolainat eivät ole ainoita lainoja, joiden korot ovat nousseet. Korkojen nousu näkyy myös autolainoissa.
Auton arvonalenema voi pahimmassa tapauksessa olla jopa nopeampaa kuin lainan pieneneminen. Tästä syntyy eräänlainen kierre, kun seuraavan vaihdon yhteydessä uuden auton rahoittamiseen on käytössä pienempi vanhan auton myynnistä saatu pesämuna. Kuva: Sanne KatainenAutoliikkeiden autolainojen eli osamaksusopimusten korot ovat nyt noin 500 prosenttia korkeampia kuin viisi vuotta sitten. Tämän vuoden aikana korot ovat nousseet noin 75 prosenttia. Asiasta kertoo kauppapaikka Tori.fi:n autokauppa Tori Autot tiedotteessa.
Samaan aikaan myös autojen hinnat ovat nousseet. Yhtälö on kinkkinen, koska nyt liikenteessä olevat autot on hankittu paljon huokeammilla koroilla ja niiden arvo sekä kunto laskevat koko ajan.
”Useimmat suomalaiset autonomistajat ovat ostaneet autonsa erittäin halpojen korkojen aikana. Vaikkapa 15 000 euron autolainan sovittu vuosikustannus oli viisi vuotta sitten alkutilanteessa 150 euroa. Nyt vastaava summa on 900 euroa. Useimmat tarvitsisivat uuden tai uudehkon auton ostamiseen lainan, mutta harva ottaa uuden lainan nykyisellä korkotasolla”, Tori.fi:n johtaja Jenni Tuomisto kommentoi tiedotteessa.
Tuomisto nostaa esiin sen, että auton arvonalenema voi pahimmassa tapauksessa olla jopa nopeampaa kuin lainan pieneneminen. Tästä syntyy eräänlainen kierre, kun seuraavan vaihdon yhteydessä uuden auton rahoittamiseen on käytössä pienempi vanhan auton myynnistä saatu pesämuna.
”Uuden auton ostamiseen tarvitaan nyt suurempi laina ja osamaksu on huomattavasti kannattamattomampaa kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Ja jos viiden vuoden ikäistä autoa ei vaihda, sen arvo vain laskee. Siten korko jarruttaa hankintoja ja omaisuuden arvo laskee”, Tuomisto huomauttaa.
Vielä vuonna 2018 osamaksusopimuksia sai autoliikkeistä 0,99 prosentin sovitulla korolla. Nyt realistinen sovittu korko auton osamaksusopimukselle on 5,99–7,99 prosenttia.
Sovittu korko tarkoittaa autoliikkeen kanssa kyseiselle lainalle koko laina-ajalle sovittua kiinteää vuosikorkoa. Se ei ole lainan koko kustannus, jota kutsutaan todelliseksi vuosikoroksi.Todellinen vuosikorko sisältää sovitun koron lisäksi muun muassa avausmaksut, käsittelymaksut ja tilinhoitomaksut. Todellinen vuosikorko on yleensä noin kaksi prosenttiyksikköä sovittua vuosikorkoa korkeampi.
Viime vuoden loka–joulukuussa autoliikkeiden osamaksusopimuksissa sovittu vuosikorko oli keskimäärin 3,4 prosenttia. Vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä autolainojen todellinen vuosikorko oli 6,73 prosenttia.
Vertailun vuoksi Suomen Pankin tilastojen mukaan vastaavana aikana pankkien myöntämien uusien autolainojen todellinen vuosikorko oli 7,29 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






