Unikriisi uhkaa maailmaa, sanovat tutkijat
Ihmiset nukkuvat liian vähän.
Kansainvälisen tutkimuksen mukaan naiset nukkuivat keskimäärin puoli tuntia kauemmin kuin miehet. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOIhmiset nukkuvat jo niin vähän, että maailmalla on käsissään unikriisi, sanovat Michiganin yliopiston tutkijat. He seurasivat älypuhelinsovelluksen avulla 6 000 ihmisen nukkumista. Tutkitut olivat sadasta maasta.
Tutkimuksen mukaan kulttuurisesti ja maantieteellisesti läheisissä maissa unen määrä ja nukkumaanmenoaika olivat samankaltaisia. Vähiten nukkuivat singaporelaiset, jotka menivät sänkyyn vasta kello 23.45:n jälkeen ja nukkuivat keskimäärin 7 tuntia ja 24 minuuttia. Japanissa nukuttiin yhtä vähän.
Eniten lepäsivät hollantilaiset, jotka olivat vuoteessa jo noin 23.10 ja koisivat 8 tuntia ja 12 minuuttia.
Naiset nukkuivat keskimäärin puoli tuntia kauemmin kuin miehet.
Iltakukkumisen syynä on sosiaalinen paine, tutkijat päättelivät Science Advances -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
