Hallitusneuvottelijat aloittivat työnsä – pöydällä muun muassa hoitojonot ja poliisien määrä
Varsinaiset hallitusneuvottelut pääsivät keskiviikkona käyntiin, kun puheenjohtajat antoivat toimeksiannot niin sanotuille reformipöydille.
Petteri Orpo sanoi ohjeistaneensa neuvottelijoita siten, että pöydissä ei tule hakea voittoja itselle, vaan rakentaa yhteistä ohjelmaa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) lähti keskiviikkona iltapäivällä hetkeksi pois hallitusneuvotteluista tavatakseen ensimmäistä kertaa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin.
Orpo sanoi olevansa otettu, että saa lyhyen mahdollisuuden tavata ja tutustua häneen. Hän piti tärkeänä vakuuttaa Zelenskyille, että vaikka Suomessa hallitus muuttuu ja eduskunta on uusi, ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja säilyy ja tuki Ukrainalle jatkuu.
”En ole koskaan ennen tavannut häntä. Tietenkin ymmärrän hyvin roolini hallituksen muodostajana ja toisaalta eduskunnan puhemiehenä. Se tietenkin rajoittaa mandaattia, mutta minusta on tärkeää tutustua häneen”, Orpo kommentoi medialle.
Tunnelma tiivistyy vielä
Varsinaiset hallitusneuvottelut pääsivät keskiviikkona käyntiin, kun puheenjohtajat antoivat toimeksiannot niin sanotuille reformipöydille.
”Kävin katsomassa siellä ja eri puolilla tehdään töitä”, Orpo sanoi iltapäivällä.
Toimeksiantoja hän kuvaili varsin konkreettisiksi selkeiksi linjoiksi. Isot kysymykset ratkotaan ensin reformipöydissä ja sen jälkeen siirrytään ministeriöiden hallinnonalakohtaisiin muihin lainsäädäntöhankkeisiin.
”Esimerkiksi hyvinvoinnin pöydässä tehtävänä on miettiä ensinnäkin akuutteja ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalveluissa olevaan jonotilanteeseen, hyvin kriittiseen hoitajapulaan ja rahoituksen kriisiin sote-alalla. Samaan aikaan tulee miettiä uudistuksia, mitä tämä uusi vasta startannut sote-järjestelmä tarvitsee, jotta se on kestävä myöskin jatkossa.”
Samalla tavalla muissa pöydissä mietitään esimerkiksi, millä tavalla edistetään investointeja puhtaaseen energiaan, miten Suomi irroitetaan fossiilienergiasta ja miten maa pidetään sisäisesti turvallisena. Myös poliisien määrää puntaroidaan hallitusneuvotteluissa.
Orpo ennakoi tunnelman tiivistyvän, kun työ on päässyt kunnolla alkuun ja sekä ratkaisut että kipupisteet alkavat hahmottua.
Kokoomuksen varapuheenjohtajilla näkyvät roolit
Teemoittain jaettuja niin sanottuja reformipöytiä on kahdeksan: kestävä julkinen talous, toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointi syntyy työssä, osaava Suomi, kasvun kaava, puhtaan energian Suomi, kansainvälinen ja aktiivinen Nato-Suomi sekä turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio.
Alatyöryhmiä on yhteensä 18.
Keskiviikkona valittiin myös neuvottelupöytien puheenjohtajat. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen johtaa esimerkiksi kokonaisuutta, jossa käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Valtonen johtaa kokonaisuudessa myös EU-politiikkaa koskevia neuvotteluja.
Pöydissä on puheenjohtajan paikka myös kokoomuksen muille varapuheenjohtajille. Antti Häkkänen johtaa oikeusvaltioon keskittyvää ryhmää ja Anna-Kaisa Ikonen muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa käsittelevää kokonaisuutta.
Yhdessä etsitään ratkaisuja
Neuvotteluita pohjustettiin tiistaina avausseminaarilla, jossa eri alojen asiantuntijat antoivat neuvottelijoille tilannekatsaukset.
Orpo kertoi aamulla ohjeistaneensa neuvottelijoita siten, että pöydissä ei tule hakea voittoja itselle, vaan rakentaa yhteistä ohjelmaa.
”Tarkoitan sitä asennetta ja tyyliä, miten neuvotellaan. On mahdollisuus, että viimeiseen pilkkuun asti neuvotellaan ja haetaan kukin sitä omaa parasta ratkaisua. Minusta se ei ole oikea asenne, vaan se, että istutaan pöydän ääreen ja etsitään yhdessä ratkaisuja.”
Ryhmät neuvottelevat kustakin asiakokonaisuudesta ja valmistelevat niihin liittyviä hallitusohjelmakirjauksia.
Hallitusneuvotteluissa mukana olevat kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit ovat päättäneet, ketkä neuvottelijat osallistuvat mihinkin ryhmiin.
Talouspöytä muodostaa raamia
Orpo kertoi, että talouspöytä työskentelee koko ajan ja muodostaa raamia, miten sopeuttaminen rakennetaan. Leikkauslistojen aika on vasta vähän myöhemmin. Orpo kuitenkin muistutti jälleen, että pelkästään leikkauksista ei sopeuttamisessa ole kyse.
Myöskään listoja neuvottelijoiden kaavailemista uudistuksista ja reformeista on hänen mukaansa turha odotella vielä tässä vaiheessa. Hän sanoi esimerkiksi työllisyysuudistusten olevan niin isoja asioita, että siinä vaiheessa, kun ne ovat pitkällä, on hallitusohjelmakin lähes valmis.
”Täytyy malttaa mieltä. Tämä on pitkä polku, muttei toivottavasti liian pitkä.”
Orpon tavoite on edelleen, että Suomessa olisi toimintakykyinen hallitus kesäkuun alkupäivinä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








