ravit Keep It Cool koko matkan
Arto Laaksosen käsissä hyvin mennyt Keep It Cool vakuutti toissa lauantaina johtopaikalta. Maltillisella aloituksella kärkeen päässyt ruuna tuli lopun hyvävoimaisena 1.12:n lukemiin ja jätti muut selvästi taakseen.
Keskiviikon kolmas kohde Vermossa on viimekertaista lähtöä tasokkaampi, mutta Keep It Cool pääsee matkaan mainiolta nelosradalta, josta Laaksonen hyödyntää sen lähtönopeuden. Avauksesta tulee varmasti reipas, mutta Keep It Cool on parhaimmillaan oikein sitkeä ravuri ja pystyy silloin vetämään maaliin asti.
Vihjesysteemin toiseksi varmaksi tulee hienoinen yllätysnimi Lili Nash. Tapio Mäki-Tulokkaan tallista kolmesti kilpaillut tamma voitti Lahdessa kuolemanpaikasta huolimatta oikein varmasti, mutta muilla kerroilla se on laukannut. Viimeksi se kulki loppumatkan vauhdikkaasti, eikä menestys jää kiinni kunnosta.
Lili Nashilla on ikävä takarivin lähtöpaikka, mutta sieltä se päässee ainakin ravilla liikkeelle. Puoli kierrosta tavallista pidempi matka tarjoaa sitten aikaa ratkaisujen tekemiseen. Tehtävä luonnollisesti helpottuisi, mikäli muut pitäisivät tempoa jo ennen loppuhetkiä.
Viidennestä kohteesta pitäisi selvitä kahdella hevosella. Johtopaikalla viihtynyt Robin Maguire on selkeä perusmerkki, mutta Tomorrowlandin laittaminen kaveriksi nostaa osuman todennäköisyyttä vielä tuntuvasti.
Tomorrowland on edelleen vireessä, vaikkei ole viime kilpailuissaan onnistunut. Viimeksi se pilasi raskaan juoksun jälkeen laukkaan, ja edellisellä kerralla pehmeä rata ei sopinut sille laisinkaan.
Muihin lähtöihin merkkejä kannattaa viljellä reilusti. Ideahevosia niihin löytyy pari kappaletta. Avauskohteen Park’s Balance ja seuraavassa lähdössä juokseva Clumbumble ovat tulosriviään paremmassa kunnossa ja ottelevat onnistuessaan kärkisijoista.
Park’s Balance laukkasi viimeksi päätöskierroksen alkupuolella heti sen jälkeen, kun ohjastaja oli kääntänyt sen parijonosta kiriin. Park’s Balance tuli raville selvittyään loppumatkan selvästi muita vauhdikkaammin ja olisi laukan välttäessään ollut melko varmasti ensimmäisenä maalissa. Edellisellä kerralla se taittoi kovemmassa seurassa valtaosan matkasta parijonon ulkopuolella.
Clumbumble on ollut turhan laukkaherkkä, mutta voimat siltä eivät lopu yleensä kesken. Esa Holopainen otti siihen tuntumaa jo viime viikolla ja osaa varautua riskeihin nyt paremmin.
Vihjesysteemi
1. lähtö: 9 Park’s Balance, 12 Xpress Kemp, 5 Who’s A Chick, 6 Sheena Nite, 11 Nefana Lavec (1, 2)
2. lähtö: 10 Clumbumble, 11 Callela Loyalty, 3 Ego Even, 8 Sabea King, 2 Jet Set Set, 9 Super Diesel (7, 4)
3. lähtö: 4 Keep It Cool (5, 8)
4. lähtö: 11 Lili Nash (4, 7)
5. lähtö: 4 Robin Maguire, 2 Tomorrowland (7, 8)
6. lähtö: 7 Born In Birdland, 12 Bluehill’s Hero, 6 Lista Topgun, 1 Jetstream, 10 Rainbow Zet, 8 Incredible Dream D, 4 Alice Laukko (5, 2)
5 x 6 x 1 x 1 x 2 x 7 = 420 riviä = 42 euroa
TERO SIPAKKO
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Mack Charging/Harri Koivunen 2100 14,5a 14 090 1/20,2L 10/20,2a 4/17,4a 6/17,1a
2 Speedy Lane/Kari Venäläinen ‘’ 15,5a 8 970 -a hpl -a hrp 4/17,7a J 24.11.
3 Gerald Comery/Mika Forss ‘’ 16,4a 10 220 8/18,7a 4/18,0a 1/16,6a 2/16,4a
4 High Hopes/Pauli Savolainen ‘’ 14,7a 10 450 7/17,2a 6/14,7a 6/16,9a 3/19,3a
5 Who’s A Chick/Ari Moilanen ‘’ 13,7a 13 340 -a hpl 5/15,9a hlo3/17,7 1/13,7a
6 Sheena Nite/Pertti Hakkarainen ‘’ 15,0a 11 100 4/15,0a 8/16,8a 2/15,1a J 24.11.
7 Sirius Mank/Esa Holopainen ‘’ 14,3a 14 340 hll 6/18,8a 7/17,5a 4/16,4a
8 Lee Van Cleef/Jorma Ruokonen ‘’ 14,2a 13 155 3/17,5a 9/18,2x 2/17,0a 3/14,3a
9 Park’s Balance/Antti Teivainen ‘’ 15,8a 11 000 3/16,5a 2/18,4a 4/17,2a -a hpl
10 Rainbow Flash (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 13,7a 13 795 4/18,7 10/18,7a 3/17,9a 8/19,5a
11 Nefana Lavec (SE)/Sami Sandberg ‘’ 16,3a 13 474 12/16,3a 8/18,1 hlo7/17,9 2/19,4
12 Xpress Kemp/Markku Nieminen ‘’ 15,5a 12 610 3/15,7a 9/17,8a 1/16,8a 1/15,5a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Express Wind/Arto Laaksonen 2100 16,4a 3 245 4/17,5 11/20,0a 10/20,1a -a hpl
2 Jet Set Set/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 16,6a 3 150 9/19,5ax -a hpl hpl 7/17,8a
3 Ego Even/Markku Kinnunen ‘’ 17,6a 3 102 5/18,6a 4/18,0a 1/17,7a 5/17,6a
4 Money Talks/Tapani Jauhola ‘’ 17,7a 2 840 1/18,1a 4/17,5 1/17,7a 8/20,0ax
5 Exelsin/Isto Kuisma ‘’ 17,9a 3 130 7/18,5a 4/18,8a 2/17,9a -a k
6 Speed Coin/Jarmo Savolainen ‘’ 16,5a 2 260 -a hpl -a hpl 6/19,2 10/20,8x
7 Archie Dream/Tuomas Korvenoja ‘’ 16,1a 2 160 2/17,1 6/16,3a 11/20,7a 7/19,2a
8 Sabea King/Joni Irri ‘’ 18,4a 2 230 4/19,6ax 4/18,7a 1/18,4a 1/19,7a
9 Super Diesel/Pertti Puikkonen ‘’ 17,4a 2 740 6/19,2 5/18,1a 4/18,8a 4/17,4a
10 Clumbumble/Esa Holopainen ‘’ 17,2a 3 070 1/17,3a 8/18,7ax hpl 3/17,2ax
11 Callela Loyalty/Harri Koivunen ‘’ 16,8a 2 970 6/20,2 1/18,0a 1/17,6a 2/16,8a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Golda Keep It/Antti Teivainen 2100 13,6a 16 550 2/15,7a -a hpl 7/15,9a 2/16,3a
2 Naughty/Hannu Hietanen ‘’ 14,7a 19 480 9/16,6ax 2/16,7 1/14,7a 10/17,1ax
3 Zoogina/Juha Lammi ‘’ 15,6a 20 815 9/16,1ax hpl hpl 7/19,7ax
4 Keep It Cool/Arto Laaksonen ‘’ 14,4a 22 985 2/16,2a 4/15,8a 3/17,1a 1/15,7a
5 Ginger Belle (DE)/Risto Airaksinen ‘’ 14,8a 21 559 2/14,9a 5/15,8a 6/17,3a 3/14,9a
6 Ultimate Dream (SE)/Mika Forss ‘’ 15,1a 20 713 4/17,9a hll 11/20,1ax hpl
7 Graciös Southwind (SE)/Risto Väre ‘’ 15,3a 18 382 7/17,5a 4/18,3a 5/19,0a 6/16,8a
8 Will Be Black Out/Ari Moilanen ‘’ 14,6a 21 970 2/15,6a 2/15,7a 1/17,0a Ku 23.11.
9 Fuoco Nel Fuoco/Kari Venäläinen ‘’ 13,3a 22 090 12/19,0a 2/15,0a 5/15,9a 3/17,5a
10 Miss Barbenette/Harri Koivunen ‘’ 14,3a 22 700 6/16,7a 1/14,6a 3/16,7a 9/17,7a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki
1 Vigoroso Mi Amor/Ari Moilanen 2600 15,9a 5 000 8/18,2 1/15,9a 3/17,8a 6/17,7a
2 Mill Stinger (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 14,7a 5 070 3/18,6x 2/18,2ax 2/18,8a 9/17,1a
3 Maravilla/Mika Taittonen ‘’ 16,1a 7 710 3/16,7 3/17,4 9/17,4 4/16,5a
4 Count It/Antti Teivainen ‘’ 15,7a 7 660 3/16,6a 11/17,1a 2/16,4a 3/16,9a
5 Dragon Dream/Hannu Hietanen ‘’ 16,1a 7 340 3/16,1a 1/18,8 8/18,9a 6/16,4a
6 Zemeckis/Arto Hammar ‘’ 16,3a 7 180 2/17,4a 2/17,3a 2/16,5a 2/16,3a
7 Hot Way/Tuomas Korvenoja ‘’ 15,9a 6 720 1/17,0a 1/17,1a 2/16,0a 3/16,4a
8 David’s Cannon/Pertti Niveri ‘’ 15,6a 5 240 5/17,8a 8/21,7a 1/18,2 1/19,1a
9 Madonna Mili/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,6a 7 650 5/16,7a 5/17,9a 5/17,2a 5/16,6a
10 Deepa Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 15,9a 5 353 6/16,5a 8 5/17,4a 9/15,9a
11 Lili Nash/Mika Forss ‘’ 16,9a 7 350 8/20,0ax 11/18,1ax 1/16,9a 7/17,0ax
12 Grant Bukefalos/Mikko Jokiaho ‘’ 16,8a 5 352 5/24,2x 6/18,1 7/19,5x 5/17,2a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 William Step/Harri Koivunen 2100 13,7a 40 750 2/15,9a 2/16,8a 8/17,0a 3/14,7a
2 Tomorrowland (US)/Mika Forss ‘’ 13,4a 37 000 2/17,0x 1/14,4a 8/17,1 -a hpl
3 Tagline/Mika Taittonen ‘’ 13,4a 39 285 7/16,5a 5/13,7a 5/15,0a 5/15,3a
4 Robin Maguire/Hannu Hietanen ‘’ 13,7a 33 390 2/14,4a 8/16,1a 3/16,7a 1/14,6a
5 Silky Smooth (SE)/Jouni Nummi ‘’ 13,4a 33 100 11/18,2 11/17,3 6/16,7a 4/16,1a
6 King Valley/Hannu Korpi ‘’ 13,8a 27 220 3/15,8a 5/17,0a 4/16,9a 3/16,4a
7 Stone Capes Jeff/Esa Holopainen ‘’ 13,0a 34 310 2/13,0a 1/13,2a 2/14,5a 6/16,8
8 Asante/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 38 560 1/16,7a 7/17,1a 1/15,5a 3/15,0a
9 Grace Southwind (SE)/Ari Moilanen ‘’ 13,5a 41 559 hml4/16,0a 6/16,3a -a hpl 4/18,9a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Jetstream/Tommi Kylliäinen 2100 13,4a 68 360 7/14,9a 5/13,4a 4/15,6 6/15,5a
2 Undercover Photo (US)/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,1a 54 656 5/15,9 8/15,4a 8/18,8a 3/16,0a
3 Sea Victory* (SE)/Mika Taittonen ‘’ 14,0a 63 734 2/21,7 10/16,4a -a hll 10/17,3a
4 Alice Laukko/Harri Koivunen ‘’ 12,6a 84 700 4/16,6 5/17,3 8/15,0a 2/15,8a
5 Hålebo* (SE)/Mika Forss ‘’ 13,3a 66 675 8/16,1x 8/16,0a 8/17,6x 8/19,2a
6 Lista Topgun (SE)/Hannu Korpi ‘’ 13,7a 56 638 10/19,4 8/16,9a -a hpl 4/16,0a
7 Born In Birdland/Ari Moilanen ‘’ 14,0a 61 012 2/15,3 3/16,3 1/15,5 1/14,8a
8 Incredible Dream D (DE)/Esa Holopainen ‘’ 13,0a 66 702 2/13,0a 10/16,9a 7/15,7a 9/14,8a
9 Sunhill’s Columbus (SE)/Arto Hammar ‘’ 12,5a 77 066 10/16,6 9/18,0a 7/14,4a 9/16,6a
10 Rainbow Zet/Mikael Kopola ‘’ 13,5a 84 105 11/16,3a 1/15,3a 9/14,8a 10/17,0
11 Pryde Decouriere (FR)/Isto Kuisma ‘’ 15,1a 79 650 3/16,4a 12/17,3 7/20,0a 6/16,2a
12 Bluehill’s Hero/Antti Teivainen ‘’ 12,5a 69 500 3/15,2a 4/16,2a 2/15,2a 3/13,8a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
