SDP:n eduskuntaryhmä puolusteli budjettia
Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) puolusti ministeriönsä budjettiesitystä SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lappeenrannassa.
”Kokoomuksen ja RKP:n esittämä kritiikki menettelystäni budjetin valmistelussa on kohtuutonta”, valtiovarainministeri sanoi.
Rinteen mukaan hänet on valittu SDP:n puheenjohtajaksi tekemään muutosta.
”Tämän on syytä näkyä myös poliittisissa avauksissa.”
Hän kertoi luottavansa, että budjetista sovitaan hyvässä hengessä.
Rinne sanoi sosiaalidemokraattien painottavan budjettineuvotteluissa pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden sekä eläkeläisten ostovoiman ja taloudellisen toimeliaisuuden tukemista.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoi pitävänsä erikoisina vaatimuksia, että hallituspuolueet sopisivat keskenään budjettiriihen päätöksistä ennen varsinaista riihtä.
Rinteen budjettiesitystä Backman kehui.
Hän totesi sen noudattavan hallitusohjelmaneuvotteluissa sovittuja talouspolitiikan raameja.
SDP:n kokous pidettiin maanantaina ja tiistaina.
Kokoomuslaisista esimerkiksi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori närkästyi Rinteen toiminnasta budjettiesitystä valmisteltaessa.
Valtiovarainministeri Rinne lupasi Yle Uutisten haastattelussa tukea Venäjän vastapakotteista kärsiville aloille.
Esimerkkinä Rinne mainitsi meijeriteollisuuden ja maidontuottajat.
”Asiaan palataan varmasti budjettiriihessä ja muutoinkin tarpeen mukaan syksyn kuluessa”, Rinne totesi Ylelle.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
