Koskinen neuvottelee MTK:n ja SLC:n kanssa
EU:n maatalousuudistus edellyttää seuraavaksi kansallista soveltamista. Siitä maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) sanoo keskustelevansa tuottajajärjestöjen kanssa.
Merkittävin kansallisesti päätettävä asia on tuotantoon sidottujen tukien kohdentaminen.
Lisäksi kansallisesti pitää päättää, maksetaanko maatiloille ”pinta-alalisää” 30 hehtaariin asti.
Se merkitsisi vastaavasti tuen pienenemistä yli 30 hehtaarin menevältä osuudelta.
Samalla tiivistyy valmistautuminen komission kanssa käytäviin neuvotteluihin kansallisista tuista, ennen muuta Etelä-Suomen 141-tuesta.
Koskinen korosti torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että 141-valmistelu on ollut menossa koko alkuvuoden erilaisissa tapaamisissa. ”Maa- ja metsätalousministeriön ja Brysselin välillä on ollut pysyvä ilmasilta.”
Toden teolla neuvotteluihin päästään kuitenkin vasta syksyllä. Artikla 141 edellyttää, että ensin Suomen on käytettävä täysimääräisesti yhteisen maatalouspolitiikan mahdollisuudet. Ne pelimerkit tulivat jakoon vasta keskiviikkona.
Koskisen mukaan EU:n maatalousuudistus on silti odotusten mukainen. 141-valmistelua ei tarvitse aloittaa alusta.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
