OP ja Danske Bank hyötyvät Nordean kompuroinnista
OP rekrytoi lisää työntekijöitä pääkaupunkiseudulle.Mediamylläkkä Nordean ympärillä on tuonut sen kilpailijoille uusia asiakkaita, kerrotaan Danske Bankista ja OP:sta.
OP-pankkiliiketoiminnan johtaja Jouko Pölönen sanoo, että ainakin osa uusista asiakaskyselyistä on johtunut Nordeaan liittyvästä uutisoinnista. Danske Bankin viestinnästä arvioidaan, että Nordean tilanne on tuonut jonkin verran asiakkuuskyselyjä.
OP kertoo rekrytoivansa pääkaupunkiseudulle lisää työntekijöitä.
"Erityisesti pääkaupunkiseudulla Nordeaan liittyvä uutisointi on näkynyt asiakaskyselyinä. On hankala sanoa, kuinka paljon liikenteestä johtuu Nordean tilanteesta ja kuinka paljon esimerkiksi Helsinkiin perustamastamme asiakasomisteisesta OP Helsingistä. Selvää on, että myös Nordeasta asiakkaita on tullut", Pölönen sanoo.
Pölösen mukaan OP:n palvelu-, rahoitus- ja sijoitusneuvonta on ruuhkautunut uuden asiakasvirran vuoksi. STT:n tietojen mukaan Nordean asiakkuuksien siirtoja hallinnoiva yksikkö on puolestaan ruuhkautunut viikon aikana.
Nordean viestinnästä kiistetään, että Panama-uutisointi olisi aiheuttanut ruuhkautumista pankissa.
"Minun tietojeni mukaan ruuhkaa ei ole", lehdistöpäällikkö Anni Hiekkanen Nordean viestinnästä sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

