
Lähes kaikki kotimaassa ammutut villisiat testataan trikiinin varalta
Villisikojen trikiinitestaus on sujuvaa kannan ydinalueilla, muualla jonkin verran epätietoisuutta testilaboratorioista.Laboratorioiden trikiininäytetilastojen ja villisian saalistilastojen perusteella voi olettaa, että lähes kaikki ammutut villisiat testataan sukkulamatojen, trikinellojen varalta, sanoo Suomen riistakeskuksen Etelä-Savon aluetoimiston vs. riistasuunnittelija Ohto Salo.
Erityisen sujuvaa näytteiden ottaminen ja lähettäminen on villisikakannan ydinalueilla Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla. Muualla maassa epätietoisuutta aiheuttaa lähinnä villisikanäytteitä vastaanottavien laboratorioiden löytäminen.
Evira maksaa 40 euron palkkion metsästäjille villisioista otetuista näytteistä, jotka tutkitaan afrikkalaisen sikaruton (ASF) varalta. Salon mukaan metsästäjien keskuudessa toivotaan kovasti, että palkkiokäytäntöä voitaisiin muuttaa.
”Olisi kätevää, jos palkkion sijaan metsästäjä saisi lähettämiään näytteitä vastaan ilmaisen trikiininäytteen ja Evira saisi näytteet ASF-tilanteen seurantaa varten.”
Villisikakanta jatkaa levittäytymistään ja vahvistumistaan Suomessa. Yksittäisiä havaintoja on Oulusta etelään, läntisimmät havainnot Etelä-Pohjanmaalta, missä on tehty myös pahnuehavaintoja.
Viimeisimmän arvion mukaan villisikakannan kooksi arvioitiin 1 300–1 500 eläintä. Salon mukaan kanta on ympäri Suomen kasvanut tämän arvion jälkeen.
Lisätietoja villisikojen levittäytymisestä ja kannan suuruudesta saadaan syksyn hirvitiedoista. Hirviseurueilta on pyydetty ilmoituksia villisikahavainnoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

