Koululaiset kirmaavat kesälaitumille tänään – keskustelu lomien siirtämisestä jatkuu
Ylioppilaita valmistuu liki 26 800.
Suomessa on keskusteltu loppukeväästä siitä, olisiko koulujen kesälomia syytä siirtää alkamaan myöhemmin kesäkuussa. LEHTIKUVA / JONI HAUSKAKoululaisilla alkaa tänään kesäloma, kun lukuvuosi päättyy peruskouluissa, lukioissa ja osassa ammatillisia oppilaitoksia.
Peruskoulun päättötodistuksen saa tänä keväänä noin 58 600 nuorta. Ylioppilaita valmistuu liki 26 800. Ammatillisen tutkinnon puolestaan saa valmiiksi noin 76 200 opiskelijaa.
Suomessa on keskusteltu loppukeväästä siitä, olisiko koulujen kesälomia syytä siirtää alkamaan myöhemmin kesäkuussa. Näin kesälaitumilla saataisiin olla nykyistä pitempään elokuussa.
Talouden ja työpaikkojen kannalta kesälomien siirto voisi olla kannattavaa. Työ- ja elinkeinoministeriön toukokuun selvityksestä kävi ilmi, että lomien myöhentäminen kahdella viikolla lisäisi kesäkuukausien matkailutuloja 219 miljoonalla eurolla.
Matkailualan työvoiman tarpeen arvioidaan kasvavan 1 300 henkilötyövuodella, jos koululaisten kesälomien myöhentäminen toteutuu.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoi toukokuussa, että uudistus tietäisi noin 5 000 uutta kesätyöpaikkaa etupäässä pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laaksonen (kok.) on puolestaan kehottanut maltillisuuteen muutosinnossa. Lomien siirtäminen on ministerin mukaan osa monimutkaista palapeliä, jonka ratkomisessa hän toivoo aloitteellisuutta koulumaailmalta itseltään.
"Kouluvuoden rakennetta pitää ensisijaisesti tarkastella oppimisen näkökulmasta. Siksi haluaisin opettajien ja oppilaiden äänen kuuluvan vahvemmin tässä keskustelussa, jota nyt hallitsevat elinkeinoelämän näkökulmat", Grahn-Laaksonen kommentoi toukokuussa.
Syyslukukausi käynnistyy tänä vuonna 8.8.─15.8. välisenä aikana, useimmissa peruskouluissa ja lukioissa 9. elokuuta.
Varhaisimpia aloittajia ovat Hämeenlinnan, Porin ja Rovaniemen koulut sekä Lahden lukiot, kun taas Turussa lukukausi alkaa vasta 15. elokuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
