Tubetuksesta tuli uuden polven ilmiö
Biisonimafia-sketsiryhmän keulahahmo Kaitsu Rinkinen aloitti videoiden teon kuvaamalla skeittaus- ja lumilautailuvideoita. Sittemmin hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Duudsoneiden kanssa. Biisonimafian suosituimpia Youtube-videoita on katsottu lähes miljoona kertaa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoVideoiden teko videopalvelu Youtubeen kasvattaa suosiotaan erityisesti nuorten keskuudessa.
Useimmille videoiden teko on harrastus, mutta kasvava joukko tekee siitä myös ammatin.
Moni kuvaa elämästään videoblogeja eli vloggaa. Näin tekee esimerkiksi viime lauantaina järjestetyssä Tubeconissa vuoden naistubettajana palkittu keuruulainen Mmiisas, jonka videoita on katsottu yli 20 miljoonaa kertaa.
20 miljoonaa katsojaa on vielä kaukana maailman kärjestä: Maailman tilatuimman Youtube-tähden Pewdiepien videoita on katsottu verkossa yli yhdeksän miljardia kertaa. Ruotsalaismies tahkoaa videoillaan miljoonien mainostulot.
Netti on hyvä pohja myös huumorille. Kaitsu Walfrid Rinkinen, 32, on sketsiryhmä Biisonimafian keulahahmo ja Youtube-tekemistä kaupallistavan Töttöröö Networkin luova johtaja.
Biisonimafia on ensimmäinen Youtube-sarja, josta tehtiin myös tv-sarja.
Televisio edustaa kuitenkin monelle tubettajalle menneen talven mediaa. Rinkinenkin suosii verkkoa. Biisonimafia julkaisee pian lyhytelokuvan – Youtubessa.
Hän arvostaa tubetuksen suomaa vapautta. ”Jos brändin saa itse rakennettua, voi tehdä juuri mitä haluaa.”
Videoiden suosiota ei aina voi arvata ennalta.
”Lähtiessäni juhannuksen viettoon latasin nettiin pikaisesti tehdyn juhannussketsin. Palatessamme sitä olikin katsottu yli 300 000 kertaa.”
Sosiaalipsykologi ja tutkija Eeva Raidan mukaan videoiden tekoon ryhdytään hyvin arkisistakin syistä. Raidan oma pikkuveli aloitti tubettamisen tylsistyttyään mökillä.
Nyt hänen videoitaan seuraavat tuhannet katsojat.
”Iso osa tubettajista on nuoria, joilla minäkuvan rakennus on vielä kesken. Identiteettiä rakennetaan sosiaalisen median kautta”, Raita kertoo.
Tubetus rikkoo myös perinteiset ryhmärajat. Nuoren identiteettiä ei välttämättä määritäkään yhtä voimakkaasti esimerkiksi kotiseutu, sillä netissä kaikki ovat samassa paikassa.
Youtube-julkisuus voi myös sekoittaa kuuluisuuden ja tavallisuuden rajat: Raidan pikkuveljeltäkin kärtetään kaupungilla nimikirjoituksia.
Ammattilaistubettajille videoiden tekeminen käy työstä. Rinkisen päivät saattavat venyä 15-tuntisiksi. ”Jengi haluaa tavaraa koko ajan, mutta kilpailu laadun perään on koventunut. Pitää tehdä ja paljon.”
Rinkinen suuntaa taajaan kotiseudulleen Punkaharjulle tekemään videoita. Siellä Biisonimafian tempaukset tunnetaan hyvin.
”Voin soittaa, jos tarvitsee ajaa jonkun pellolla auto katon kautta ympäri. Helsingissä menisi paljon aikaa vain ruuhkassa istuessa.”
Maaseutu vaikuttaa otolliselta maaperältä tubetukselle. Esimerkiksi Maalaisromantiikkaa-musiikkivideon tänä kesänä julkaissut, suosittu sketsiryhmä Justimus on kotoisin Haapavedeltä.
”Kaupungissa toiminta on ohjatumpaa, kun maaseudulla kaikki tapahtuu oman tekemisen kautta”, Rinkinen miettii. ”Youtube on omaan tekemiseen ihanteellinen kanava: Musiikkiakin ohjaavat levy-yhtiöt, mutta tubetusta saa tehdä omilla ehdoillaan.”
”Ja ehkä maaseudulta löytyy jyyriä – itsepäisiä tyyppejä – jotka jaksavat.”
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
