Karhuja metsästettiinlähes kiintiön verran
Suomen riistakeskuksen mukaan lokakuun loppuun mennessä oli kaadettu 125 karhua. Niistä poronhoitoalueella kaadettiin 39. Kannanhoidollinen kiintiö olisi sallinut 132 karhun metsästyksen. Viime vuonna saalis jäi noin 20 karhua pienemmäksi.
Saalismäärät kasvoivat erityisesti Pohjanmaalla sekä Keski- ja Kaakkois-Suomessa, joissa alueiden karhukanta on kasvanut viime vuosina. Itä-Suomessa sen sijaan karhujen määrä on suunnitellusti vähentynyt.
Keski-Suomen, Etelä-Savon, Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan alueilla kaadettiin 32 karhua, kun viime vuonna kaadettiin 18 karhua.
Ennen metsästyskautta Suomessa arvioitiin elävän 1 255–1 380 yli vuoden ikäistä karhua. Tänä vuonna syntyi arviolta kolme sataa pentua.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
