
Helsingissä keskisuurten puheenjohtajien kamppailu äänistä
Pekka Haavisto ja Jussi Halla-aho taistelevat äänimäärästä mutta eivät samoista äänestäjistä.
Helsinki, tuo savuinen, sumuinen kaupunki. Kaikilla on kiire – ei minnekään. Näin luonnehditaan Juha Vainion sanoittamassa Kuusamo-kappaleessa. Kuva: Kari SalonenHelsingin vaalipiiri on maan toiseksi suurin. Sieltä valitaan 22 kansanedustajaa, ja äänioikeutettuja on 541 000.
Pääkaupungissa kahden gallupeissa nousevan keskisuuren puolueen puheenjohtajat, vihreiden Pekka Haavisto ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho kamppailevat, kumpi saa enemmän ääniä. Myös pienpuolueiden puheenjohtajia on mukana Helsingistä.
Halla-aho palaa kotimaan politiikkaan Brysselistä. Haavisto valittiin tänä keväänä vihreiden vaalivankkureita vetämään Touko Aallon jälkeen.
Suurimmat Helsingin piirin puolueet ovat tällä vaalikaudella kokoomus (6 paikkaa), vihreät (5) ja SDP (4). Perussuomalaisilla oli 3 paikkaa, vasemmistoliitolla 2 sekä RKP:llä ja keskustalla molemmilla yksi.
Eniten ääniä vaalipiiristä keränneet kokoomuksen Jaana Pelkonen ja Ben Zyskowicz ovat edelleen mukana, samoin nykyiset kansanedustajat Juhana Vartiainen, Sari Sarkomaa ja Wille Rydman yrittävät Helsingistä. Moninkertainen äänikuningas Pertti Salolainen luopuu paikasta.
Vihreiden johtonimistä ovat Helsingissä ehdokkaana Haaviston lisäksi Maria Ohisalo ja Emma Kari.
Mikäli gallupit toteutuvat ja demarien ääniosuus nousee, puolue saattaa nostaa paikkalukunsa Helsingissä viiteen. Eero Heinäluoma ei ole enää ehdokas, mutta paikan saattaa ottaa tytär Eveliina Heinäluoma. Puolueen tunnetuimmista ehdokkaista mukana ovat muun muassa Erkki Tuomioja ja Tuula Haatainen.
Neljä vuotta sitten perussuomalaisista valittu nykyinen sinisten puheenjohtaja Sampo Terho vaihtaa Uudellemaalle, mutta Tom Packalén ja Mika Raatikainen ovat edelleen ehdolla.
Vasemmistoliiton tähtiehdokas on entinen puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, joka sai 2011 vaaleissa Helsingin suurimman äänimäärän, yli 17 000 ääntä.
Keskustan Pekka Puska jää pois, samoin Olli Rehn ja Paula Lehtomäki eivät ole enää ehdolla. Heitä yrittää paikata ministeri Kimmo Tiilikainen, joka kuntavaaleissa sai kaupungista alle tuhat ääntä. Puolue odottaa säilyttävänsä ainoan paikkansa.
RKP:n nykyinen kansanedustaja Eva Biaudet on taas ehdolla.
Kristillisdemokraateilla ei ole kansanedustajaa Helsingistä. Pastori Mika Ebeling lienee puolueen kärkiehdokas.
Paavo Väyrysen seitsemän tähden liikkeestä mukana on kiistelty MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin ja liikemies Peter Fryckman.
Liike Nyt yrittää myös Helsingistä yhtenä ehdokkaanaan Harry Harkimon poika Joel Harkimo.
Helsingissä toivotaan lisäinvestointeja pääkaupunkiseudun asumiseen ja liikenteeseen kaupungin kasvun jatkuessa. Perusteluina muistetaan yleensä mainita Helsingin ja samalla Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen.
Kaupungin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) saavutti jo tällä vaalikaudella tavoitteensa eli sote-uudistuksen ja maakuntien tyrmäämisen. Helsinki haluaa pitää määräysvallan isoilla kaupungeilla ja erityisesti itsellään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
