Suomi ei ymmärrä maataloutensa tärkeyttä
Suomi on varmasti Euroopan ainoa maa, joka halveksii omaa maatalouttaan ja sen yrittäjiä. Johtuneeko se siitä, että monet maalta kaupunkeihin muuttamaan joutuneet veljet ja sisaret ja erityisesti heidän mielenmyrkyttämät lapsensa ovat niin kateellisia lantahoususerkuilleen?
Vai siitä, että Suomea vahvasti leimaavan agraaritalouden viitan alta pyristelevät sossut ja kokoomuslaiset haluaisivat olla EU-integraation ytimessä luomassa superyrittäjyyttä tunnustettuna EU-mallijäsenmaana?
Maatalous kun on yksi maailman vanhimmista ammateista siinä missä eräs toinenkin, eikä näin ollen ole lainkaan media-seksikäs ala, josta Suomi voisi olla millään muotoa ylpeä!
Monissa seminaareissa, maatalousnäyttelyissä ynnä muissa juhlatilaisuuksissa suomalaista maataloustuottajaa kehutaan makoisten ja puhtaiden elintarvikkeiden tuottamisesta ja meidän jaksamisesta ollaan syvästi huolissaan aina vaalien lähestyessä.
Pelkät kehut eivät ravitse. Tämäkin maa on tyhjänpuhujia täynnä. Ministeri jos toinenkin on puheissaan huolissaan maatalousyrittäjän jaksamisesta ja tulotason heikkenemisestä, mutta varsinaiset teot loistavat pysyvästi poissaolollaan.
Virkamiehet tuunaavat yhä typerämpiä lakeja ja asetuksia maataloudenharjoittajien päänvaivaksi. EU-direktiivi toisensa perään väännetään Suomessa laeiksi, joita tulee noudattaa pilkuntarkasti.
Ympäristöhallinto kiristää ympäristönsuojeluvaatimuksia maan tuottavuutta heikentämällä. Cityvihreät, maattomat luonnonystävät vaativat petoeläinkantojen suojelemista koko maassa (lue: maaseudulla) maaseudun ihmisten ja eläinten hengenuhasta välittämättä.
Maaseutu halutaan pitää kauniina ja elinvoimaisena – yhdistämällä maaseutukunnat ja niiden palvelut kaupunkien kupeisiin sekä estämällä haja-asutusalueille suunniteltuja muutto- ja rakennushankkeita?
Oletteko huomanneet, että ranskalaiset, saksalaiset, italialaiset, isobritannialaiset, tanskalaiset ym. Euroopan maat ovat ylpeitä maataloudestaan ja sen tuotteista ja puolustavat kiihkeästi kansallisia makuaarteitaan?
Mistä Suomi on ylpeä? Nokia-puhelimistaan ja paperiteollisuudestaan. Muuten me yritämmekin matkia muita ja samaistua kovasti kaupalliseen amerikkalaiseen kulttuuriin.
Olemmeko me maajussit, lantahousut, jyväjemmarit, landepaukut vain sätkynukkeja, joita saa potkia, haukkua, lypsää, kyykyttää, irvailla, vähätellä, syyllistää?
Meidän varassa ja meidän varoilla toimii ja elää suunnaton määrä suomalaisia, niin sossuja, kokoomuslaisia, vihreitä ja kommareita ym. Riippuu vain siitä, mistä suunnasta asiaa katsoo.
Silti me olemme Suomen vihatuin sekä kadehdituin ammattiryhmä. Mutta ilman meitä, maataloutta ja sen harjoittajia, täällä ei olisi mitään elämää!
Ruoka on tämän päivän länsimaalaiselle hyvinvointiyhteiskunnan ihmiselle itsestään selvä, jokapäiväinen asia, jonka merkitystä ei kovin moni syvällisesti ajattele. Globaalin markkinatalouden heilahtelut sekä luonnonmullistukset ovat kuitenkin osoittaneet ruuan olevan loppujen lopuksi sangen haavoittuva kohde.
Ravintoraaka-aineiden hinnat heiluvat pörssissä sijoittajapelien sekä kasvavan maailmanväestön kysynnän vuoksi. Suurtehomaatalouden uhkana on omavalvonnan heikkeneminen, jolloin tautiepidemiariskit kasvavat eksponentiaalisesti. Tai, että joku eurooppalainen ydinvoimala poksahtaa, niin laajat maatalousalueet tuhoutuvat pitkiksi ajoiksi.
Jonakin päivänä voi olla niin, etteivät Euroopasta kulkeutuvat ruokarekat ylläkään tänne Peräpohjolaan asti eikä omavaraistaloutemme ole varautunut väestömme useiden kuukausien ruokkimiseen. Kas, sinä päivänä, kun ruoka loppuu lähimarketistanne, maalaisserkkunne ovat ylimpiä ystäviänne.
Mutta onko silloin maaseudulla enää ketään, joka osaa, viitsii tai ylipäätään jaksaa tuottaa jokapäiväistä, elämäämme ylläpitävää alkutekijää? Timo Maula
agrologi-maanviljelijä
Hauho
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
