Luoman Puutuotteen yrittäjä Pekka Luoma on kuollut
Toimelias yrittäjä loi uskoa kotimaiseen puunjalostukseen.Luoman Puutuote Oy:n perustaja ja Luoman-konsernin pitkäaikainen johtaja, yrittäjä Pekka Luoma, 67, on kuollut. Hän nukkui pois kotonaan 1.9.2026 pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana läheistensä läsnä ollessa.
Pekka Luoma teki yli neljä vuosikymmentä kestäneen elämäntyön suomalaisen puuteollisuuden ja yrittäjyyden parissa. Hän opiskeli mekaanista puunjalostusta Kotkan Puutalousopistossa ja hankki käytännön kokemusta sahateollisuudesta ennen ryhtymistään yrittäjäksi, kertovat omaiset Pohjankyrölle.
Vuonna 1982, vain 22-vuotiaana, Pekka Luoma perusti Ylistarossa Luoman Puutuote Ky:n. Pienimuotoisesta sahaus- ja höyläystoiminnasta alkanut yritystoiminta kasvoi vuosikymmenten aikana kansainvälisesti toimivaksi Luoman-konserniksi, jonka päätuotteita ovat puiset pihapiirirakennukset.
Pekka Luoman panos suomalaiselle puutuoteteollisuudelle oli merkittävä. Hän oli käytännönläheinen teollinen yrittäjä, joka uskoi puuhun uusiutuvana raaka-aineena. Luoman tehtailla on valmistettu yli miljoona piharakennusta koti- ja ulkomaan markkinoille.
Pekka Luoman elämäntyö loi työtä ja toimeentuloa paitsi yrityksen omalle henkilöstölle myös laajalle joukolle metsänomistajia, kuljetusalan yrittäjiä, alihankkijoita, konevalmistajia ja muita yhteistyökumppaneita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






