Kansa jatkaa mieluiten työtäjulkisen talouden talkoissa
Joka kolmas suomalainen on valmis pidentämään työuraansa julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Useampi kuin joka neljäs on valmis tinkimään eduistaan ja saamistaan palveluista. Yhtä moni maksaisi sen sijasta mieluummin lisää veroja.
Vähän useampi kuin joka neljäs ei ole valmis mihinkään uhrauksiin tai ei ainakaan osaa sanoa, mitä ne voisivat olla.
Gallup Elintarviketieto kysyi suomalaisten valmiutta taloustalkoisiin Maaseudun Tulevaisuuden toimeksiannosta. Syyskuun puolivälissä kyselyyn vastasi 1 019 täysi-ikäistä mannersuomalaista.
Kyselyssä annettiin valmiina vastausvaihtoehtona työuran pidentäminen, omista eduista ja palveluista tinkiminen, korkeampien verojen maksu ja työajan pidentäminen. Niistä vähiten kannatusta sai päivittäisen tai vuosittaisen työajan pidentäminen.
Vastaaja sai halutessaan valita useamman kuin yhden vaihtoehdon.
Hänellä oli myös mahdollisuus nimetä joku muu mieleisensä keino.
Joka yhdeksäs vastaaja esitti oman keinonsa. Itseen kohdistuvista toimista useimmin mainittiin maltilliset palkka- ja eläkeratkaisut ja julkisista palveluista maksaminen.
Yksi vastaaja ilmoitti olevansa valmis ”ihan kaikkeen, kunhan jatkuva pottuilu loppuu”.
Useimmat vapaat vastaukset kohdistuivat muihin kuin vastaajaan itseensä. Suosituimpia olivat johtajien tulojen leikkaus sekä byrokratian ja hallinnon vähentäminen. Seuraavina olivat tuen lopettaminen Kreikalta, pakolaisilta ja vastaajien mielestä ”pinnareilta”.
Nuoret ja eläkeikäiset ovat työuran pidentämiseen valmiit useammin kuin keski-ikäiset. Muita harvemmin työuran pidentämiseen ovat valmiit naiset, eteläsuomalaiset Uuttamaata lukuun ottamatta, taajamien asukkaat ja varsinaiset työntekijät.
Omista eduistaan ovat muita valmiimpia tinkimään miehet, noin kolmikymppiset sekä maalaiset viljelijöitä lukuun ottamatta.
Lisää veroja maksaisivat useimmin noin kolmikymppiset, pääkaupunkiseudun asukkaat ja ylemmät toimihenkilöt. Sen sijaan johtajille se on vihoviimeinen vaihtoehto.
Kun tuloksia katsotaan kunnallisvaaleissa äänestetyn puolueen mukaan, työuran pidentämiseen ovat useimmin valmiit keskustalaiset ja kokoomuslaiset. Muita harvemmin siihen ovat valmiita perussuomalaiset.
Päivittäisen tai vuosittaisen työajan pidentäminen sopisi useimmin kokoomuslaisille ja ruotsalaisille.
Vähiten valmiita siihen ovat vasemmiston ja vihreiden äänestäjät.
Omista eduista ja palveluista tinkimiseen ovat useimmin valmiita kokoomuksen äänestäjät. Sen sijaan kristillisten, vasemmistoliiton ja RKP:n äänestäjissä siihen valmiutta on harvoin.
15 prosenttia vastaajista ei ole valmis mihinkään omaan uhraukseen julkisen talouden hyväksi.
Selvästi muita useammin sitä mieltä ovat ruotsalaiset ja perussuomalaiset sekä ne, jotka eivät äänestäneet. Heistä joka neljäs ei tinkisi itse mistään.
Eniten uhrivalmiutta on vasemmistoliiton äänestäjissä.
HEIKKI VUORELA
Useampi kuin joka neljäs on valmis tinkimään eduistaan ja
saamistaan
palveluista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
