”Soten tarkoitus unohdettu”
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) mukaan sote-uudistus on ollut vaikeampi pala kuin alussa osattiin arvata. Hämmentäviä ovat olleet erityisesti opposition kielteiset reaktiot.
”Kun itse vasta perehdyn johonkin linjaukseen, oppositiosta tulee jo haukut. Kauhean nopeasti he perehtyvät, tai sitten he eivät edes perehdy”, Kumpula-Natri sanoo.
Hän haluaisi nähdä hallituksen ja opposition tekevän yhteistyötä.
”Tässä kuitenkin käsitellään paikallistason palveluja. Ei kunnissakaan ole hallitus-oppositio-asetelmaa.”
Uudistuksen yhteydessä on Kumpula-Natrin mielestä keskitytty liikaa huonoihin puoliin ja puhuttu vain säästöistä. Monelta on unohtunut, minkä takia uudistusta tehdään.
”Sote on uudistus, joka täytyy tehdä. Palveluja tulee nykyaikaistaa esimerkiksi mobiilipalveluin ja potilaiden ja perheiden toiveita paremmin kuunnellen.”
Kumpula-Natri ymmärtää, että uudistuksesta ei aluksi pidetä.
”Mutta eivätpä kansalaiset pidä siitäkään, että lääkäriin jonotetaan viikkoja eikä päiviä.”
Hän muistuttaa, että pallo on nyt kunnilla.
”Paljon kuulee, että odotetaan hallituksen linjausta. Nyt toivotaan, että kunnat itse katsovat, millä rakenteilla ne pystyvät toimimaan.”
Varsinkin oppositio on väittänyt, ettei keskustelussa ole kuultu riittävästi asiantuntijoita. Kumpula-Natrin mukaan ongelma on, että asiantuntijoiden sanottavat on vaimennettu poliittisella riitelyllä.
”Itse tapasin alussa innostuneita sairaanhoitajia, joiden mielestä oli todella järkevää, että erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon rajasta pystyttäisiin luopumaan. Toivon, että nämä äänet kuuluisivat kunnissa, jotka näitä asioita miettivät.”
KATJA SAHLSTEDT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
