Kesyssä villisikalaumassa ei afrikkalaista sikaruttoa
Itä-Suomessa liikkuneessa villisikalaumassa ei todettu afrikkalaista sikaruttoa, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedottaa.
Lähellä Venäjän rajaa, Rautjärven Niska-Pietilän kylällä liikkunut poikkeuksellisen kesy villisikalauma lopetettiin perjantaina 5. syyskuuta.
Kaikki eläimet vaikuttivat terveiltä, mutta yhden eläimen näytteet lähetettiin Eviraan tutkittavaksi afrikkalaisen sikaruton varalta.
Tautia ei löytynyt.
Afrikkalainen sikarutto (ASF) on helposti leviävä, vakava eläinten virustauti, jota esiintyy sekä sioilla että villisioilla. Se ei tartu ihmiseen.
Tautia ei ole koskaan esiintynyt Suomessa.
Afrikkalainen sikarutto on levinnyt tänä vuonna Suomen lähialueilla muun muassa Puolassa, Liettuassa ja Latviassa.
Virossa tauti todettiin ensimmäisen kerran syyskuun alussa Valgan kunnasta lähellä Latvian rajaa. Toinen tapaus löydettiin Viljandin kunnasta noin 25 kilometrin päästä ensimmäisestä paikasta.
Viron molemmat tapaukset todettiin kuolleina löydetyistä villisioista rajoitusalueella, joka oli perustettu Latvian tartuntojen vuoksi.
Suomessa tautia seurataan tutkimalla näytteitä tuotantosioista, tarhatuista villisioista sekä luonnonvaraisista villisioista.
Metsästäjä voi osallistua sikatautitutkimukseen lähettämällä Eviraan luonnonvaraisten villisikojen veri- ja kudosnäytteitä. Mikäli villisian epäilee olevan sairas tai löytää kuolleen villisian, tulee ottaa yhteyttä kunnaneläinlääkäriin.
Villisian metsästäjät voivat tiedustella näytteenottovälineitä Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan aluetoimistoista.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
