Perheyritys haluaapalauttaa keinumisen muotiin
Aki Lahtinen kokoaa perinteistä keinutuolia. Keinutuolissa on 40 liitosta. Eimi Kaluste on kehittänyt omia koneita keinutuolien kasaamiseen. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoPADASJOKI (MT)
Sisustuksessa keinuu. Kehdot keinuvat, sisälläkin loikoillaan riippumatoissa ja keinuissa. Ja sitten on keinutuoli.
”Kun ajattelee maatilaa ja tupaa, mikä tupa se on, jossa ei ole keinutuolia?” naurahtaa Eimi Kaluste Oy:n toimitusjohtaja Hannu Tuukkanen.
”Muualla Euroopassa ei ole samanlaista keinutuolikulttuuria kuin Suomessa”, Tuukkanen sanoo.
Ruotsissa huonekalumessuilla kävijät pelästyivät tuolin keinuvaa liikettä. ”Keinumisen kulttuuri on hävinnyt Ruotsissa.”
Suomessa keinutuolien teolliset valmistajat voi laskea yhden käden sormilla. Markkinajohtaja Eimi Kaluste myy muutamia tuhansia keinuja vuodessa.
Eimi kasvoi yhdessä sukupolvessa maan suurimmaksi keinutuolivalmistajaksi.
Hannu Tuukkasen isä Eino syntyi köyhän muonapiian isättömäksi pojaksi, äiti Armi syrjäisen pientilan tyttäreksi. Molemmat työskentelivät nuoresta lähtien. Eimin toiminta alkoi Lahdessa omakotitalon kellariverstaassa.
Vuonna 1965 valmistettiin jo sarjatuotantona englantilaiselle tehtaalle hiusharjojen pohjalevyjä. Suomalaisille huonekalutehtaille toimitettiin sohvien ja tuolien runkoja.
Eino Tuukkanen kehitti keinutuolin perinteisen mallin vuonna 1975. Se edustaa urjalalaista tyylisuuntaa sorvattuine jalkoineen.
Vuonna 2003 Eimi muutti Padasjoelle, nykyisiin 2 000 neliömetrin tiloihin. Hannu Tuukkanen otti perheyrityksen ohjat vuonna 1990. Perheen kuusi lasta omistavat kaikki osansa yrityksestä.
Eimi tuo joulumarkkinoille seitsemännen keinutuolimallinsa Onnin. Se on tarkoitettu nuorille perheille, joille muut mallit ovat liian hintavia. Keinu kootaan itse: se lähtee asiakkaalle neljänä osana.
Mistä hyvän keinutuolin tunnistaa? Sen kertovat ulkonäkö ja takapuoli, Tuukkanen sanoo.
Tuukkasen mukaan keinutuoleja hankkivat niin opiskelijat kuin isovanhemmatkin, jotka haluavat kuntoilla keinutuolissa.
”Nyt keinutuoleja laitetaan myös terasseille”, Tuukkanen kertoo. Liima kestää sadetta, pintakäsittely ei.
Puunvärisen ja valkoisen keinutuolin suosio kasvaa.
Eimi on tehnyt töitä sen eteen, että keinuminen tulisi muotiin.
Tuukkanen puhuu mielellään keinutuolijumpasta: kuntoilulajista, josta on tehty väitöskirjakin Kuopion yliopistoon.
”Jousikeinu tekee 30 liikettä minuutissa. Joka kerta vatsa- ja selkälihakset toimivat ja veri kiertää paremmin. Vaikka liike on pieni, se on parempi kuin se, että löhöää sohvalla”, Tuukkanen sanoo.
”Keinutuoli on matalan kynnyksen kuntoilua.”
Suomessa huonekalualalla on käynyt kato. Nurin on mennyt vanhoja perinteisiä yrityksiä.
Eimillä töissä on vaihtelevasti 5–7 ihmistä. Liikevaihto on vajaa miljoona euroa.
Tuukkanen uskoo tulevaisuuteen. ”Joutuu juoksemaan kovempaa, että pysyy paikallaan. Aika on vaikea, mutta uskon, että leipää löytyy maailmalta. Joka viikko lähtee tavaraa.”
Suomessa Eimin keinuilla on 400 jälleenmyyjää, lisäksi pientä vientiä on Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan.
Keinutuolit valmistetaan kotimaisesta koivusta. Se ostetaan aihioina Padasjoen alueelta. Kaksi isoa alihankkijaa hoitaa aihioiden kuivattamisen, sorvaukset ja verhoilut.
Eimi kasaa ja pintakäsittelee keinutuolit, markkinoi ja suunnittelee.
”Bisnestä ei hallitse se, joka tekee kaikki osat, vaan se, joka hallitsee asiakaspinnan”, sanoo Tuukkanen.
Yritys on kehittänyt paljon omia koneita keinutuolien kasaamiseen. ”Tärkeimmät laitteet ovat kaikki itse tehtyjä.”
Käsityötäkin on paljon. Keinutuolissa on 40 liitosta. Eimillä on oma liitos, jossa liitoskappaleet puristetaan ja liimataan. Liitos kiristyy, kun puu pyrkii palautumaan.
Osa laatua on aihioiden lajittelu käsin. Istuinosassa ja pinnoissa on vain säteittäisiä tai tangentiaalisia syysuuntia. Ne elävät kosteudessa samalla tavalla. ”En tiedä, että kukaan muu tekisi näin”, Tuukkanen sanoo.
Jalas on vaneria. Se kestää kulutusta ja taivutusta paremmin kuin massiivipuu. ”Keinutuolit eivät ole ikinä olleet näin vahvoja kuin nyt.”
PAULA LIESMÄKI
Muualla
Euroopassa
ei ole samanlaista keinutuolikulttuuria kuin Suomessa.
Keinutuoli on matalan kynnyksen kuntoilua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
