LUKENUT MIES Juutalaisen suvun tieltä
Entisen Moskovan ja Berliinin suurlähettilään Renè Nybergin kertomus äitinsä suvusta on monitasoinen kirja.
Hän tarkkailee juutalaisuutta yksilöiden vaiheita seuraamalla Suomessa, Latviassa, Neuvostoliitossa, Israelissa ja Saksassa vuosisadan ajan.
Onneksi diplomaatille on hieman helpompaa päästä lähteiden ääreen kuin tavallisella sukututkijalla.
Tohtori Samuli Skurnik julkaisi pari vuotta sitten samantapaisen kertomuksen isänsä suvun vaiheista.
Sekä Nyberg että Skurnik ovat kristillisestä kodista lähteneitä, uskonnostaan luopuneen juutalaisen poikia. Adolf Hitler määritteli heidän kaltaisensa ensimmäisen asteen sekarotuisiksi ja keskitysleirikelpoisiksi.
Äärimmilleen puolustettu suvun kunnia on vanha juttu. Tyttären menetys kristitylle oli pukimonjohtaja Meier Tokazierille ylikäymätön paikka 1930-luvulla. Isä tuomittiin lopulta ehdottomaan vankeuteen ja perhe erotti tyttären keskuudestaan ikuisiksi ajoiksi.
Riikalainen serkku Mascha Jungman onnistui pakenemaan 1941 miehensä kanssa viimeisellä junalla turvaan Neuvostoliittoon ennen kuin saksalaiset marssivat kaupunkiin.
Koko muu Abram Tukatsierin sukuhaara tapettiin samana syksynä.
Sodan jälkeen pariskunta palasi Riikaan, muutti 1971 Israeliin ja lopulta Saksaan, jossa viulisti Josef Jungmanille myönnettiin kansalaisuus ja hyvä eläke. Saksa halusi hyvittää jotakin, jota ei voi hyvittää, kirjoittaa Renè Nyberg.
1930-luvun rakastunut ylkä oli Bruno Nyberg. Kansainvälisen painonnostoliiton puheenjohtaja kannatti 1956 presidentinvaaleissa Urho Kekkosta mutta selviytyi seuranneesta oikeistolaisten urheilujohtajien kampituspelistä.
Poika kertoo tuon taistelun vaikuttaneen omaan maailmankuvaansa.
Pekka Alarotu
Renè Nyberg: Viimeinen juna
Moskovaan. 224 sivua. Siltala.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
