OP:n aluepankkien verkosto lähes valmis
OP-ryhmä on rakentanut aluepankkien verkostonsa lähes valmiiksi. Maaseudun keskikokoiset pankit eivät juuri apuja tunnu tarvitsevan.
OP-aluepankki puuttuu vielä Kainuusta ja Keski-Pohjanmaalta, mutta muissa maakunnissa sellainen toimii.
OP-ryhmä koostuu 180 erikokoisesta pankista.
”Meille mahtuvat kaikki maakunnallista pankeista pieniin kyläpankkeihin”, ryhmäohjauksen johtaja Jari Himanen Osuuspankkikeskuksesta Helsingistä sanoo.
Himanen ei lähde arvioimaan, miksi Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla ei vielä ole onnistuttu maakunnallisen aluepankin kokoamisessa.
Aluepankit auttavat ryhmän osuuspankkeja esimerkiksi vaativassa varallisuuden hoidossa. Yritysten rahoituksessa tarjotaan tukea.
”Silloin isotkin hankkeet hoituvat”, Himanen kehuu.
Asiakas neuvottelee lainastaan omassa osuuspankissa. Tarvittaessa jatketaan aluepankin kanssa.
Asiakkaalle ei koidu tästä ylimääräisiä kustannuksia. ”Maksamme palkkion aluepankin palveluista”, toimitusjohtaja Jari Laaksonen OP-Etelä-Päijänteestä.
Laaksosen pankki Asikkalassa selvittelee yhdistymistä OP-Sysmän ja OP-Hartolan kanssa. Päätöksiä tehdään ensi vuonna maaliskuussa.
Järvi-Hämeen Osuuspankiksi nimettävä pankki aloittaa syyskuussa, mikäli pankkien jäsenet niin päättävät. Laaksonen uskoo, että päätös syntyy.
”Hallitukset ovat yksimielisiä ja hallintoneuvostot kannustavat.”
Laaksonen ei usko keskikokoiseksi kasvavan maaseutupankin tarvitsevan aluepankkinsa, OP-Päijät-Hämeen, apua kuin varallisuuden hoidossa.
OP-Järvi-Hämeen Osuuspankista tulisi ryhmässään 30:nneksi suurin. Omien varojen määrä nousee 54 miljoonaan ja tase yli 570 miljoonan euroon.
”Pystymme itse hoitamaan yritysrahoitusta.”
OP-Järvi-Häme nousisi yhdistymisen jälkeen suurimmaksi pankiksi omalla alueellaan Päijänteen kaakkoispuolella. Taustalla on reilut 21 000 asiakasta ja 9500 jäsentä.
”Nousemme keskisuurten osuuspankkien joukkoon”, Laaksonen sanoo.
Uusi osuuspankki aikoo jatkaa neljän pitäjän pankkina. Asikkalan ja Padasjoen osuuspankit ovat jo yhdistyneet. Siellä edustusto päättää tulevaisuudesta. Sysmässä ja Hartolassa asiasta päättävät osuuskunnat.
Joka pitäjässä aiotaan pitää konttorit, vaikka netissä ja mobiilissa asiointi lisääntyvät nopeasti.
Laaksonen uskoo keskikokoisen pankin selviävän viranomaisten lisääntyvästä valvonnasta ja riskien hallinnasta.
Sääntely vaatii henkilöresursseja. Kaikille 35 pankkitoimihenkilölle lasketaan työtä riittävän. Uusia tekijöitä palkataan, sillä lähivuosina moni jää eläkkeelle.
Etäasiakkaat ovat kasvava ryhmä, minkä vuoksi tarvitaan uudenlaista toimintatapaa. Etelään ja kasvukeskuksiin muuttajat kysyvät kotipankista asuntolainaa.
”Henkilökuntamme erikoistuu eri palveluihin”, Laaksonen suunnittelee.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
