Ville Niinistö torjuu ministeriöiden yhdistämisen
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö torjuu kaavailut ministeriönsä ja maa- ja metsätalousministeriön yhdistämisestä.Niinistö kirjoittaa blogissaan, että kovin odotuksin aloittanut kokoomuslainen maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo otti askeleen pimeyden puolelle, kun hän ehdotti ministeriöiden yhdistämistä.
Orpo otti ehdotuksen esille MT:n maanantaina julkaistussa haastattelussa.
Niinistön mielestä yhteensovittaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että kestävän ja kauaskantoisen luonnonvarojen käytön ja ympäristön tilan turvaamisen sijaan luontoa läänitettäisiin jakopolitiikkana eri eturyhmille.
Oppositiopuolue keskusta kannattaa puheenjohtajansa Juha Sipilän mukaan esitystä maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä. Sipilä kirjoittaa blogissaan, että ministeriöiden yhdistäminen on ollut keskustan agendalla jo pitkään osana ministereiden määrän vähentämistä.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on tyytyväinen siihen, että Orpo on tullut lyhyellä ministerikaudellaan samaan johtopäätökseen, mitä hän esitti vuonna 2009.
Marttilan mielestä yhdistäminen olisi vietävä valtionhallinnon läpi aina kuntiin saakka, jotta esimerkiksi maatalousyrittäjien kohtaama byrokratia vähentyisi.
Keskustan kansanedustaja, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä on kuitenkin eri mieltä. Hän sanoo kavahtavansa sitä, että syntyisi maa- ja metsätalousasioita hoitava ministeriö, jossa ympäristöhallinnolla on yliote.
Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava vastustaa ministeriöiden yhdistämistä. Hänen mukaansa ympäristöministeriö pitää huolta yleisestä edusta toisin kuin maa- ja metsätalousministeriö.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

