Euroopassa jo yli 30 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen
Virossa vangit valmistavat kasvosuojuksia.Euroopassa jo yli 30 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen, kertoo uutistoimisto AFP. Yli kolme neljäsosaa Euroopan koronakuolemista on tapahtunut Italiassa ja Espanjassa.
Italiassa koronaan oli kuollut keskiviikkoaamuun mennessä runsaat 12 400, Espanjassa lähes 8 200 ja Ranskassa yli 3 500 ihmistä.
Viron vankiloissa vangit valmistavat noin 400 kasvosuojusta päivässä. Kertakäyttöisten kasvomaskien valmistus aloitettiin pari viikkoa sitten.
Kasvosuojukset tehdään vankiloiden omaan käyttöön. Niitä pitävät henkilökunnan jäsenet ja ne vangit, joita siirretään laitoksen sisällä. Viron vankiloissa sellit pidetään nyt useimmiten lukittuina, ja vangit eivät ole kanssakäymisessä keskenään.
Suojusten käyttö rangaistuslaitoksissa on tärkeää, sillä merkittävä osa vangeista lukeutuu koronaviruksen riskiryhmiin. Esimerkiksi monet huumeiden käyttäjät ovat ennen vankeustuomiotaan saaneet jonkin tarttuvan taudin, joka on heikentänyt heidän vastustuskykyään, ja koronavirustartunta voisi koitua kohtalokkaaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

