Omaleimainen suojapaikka
Suomalaisen mielestä paras puutarha on rauhallinen, oman näköinen ja tarjoaa mahdollisuuden viettää vapaa-aikaa. Puutarhan koko ei ole tärkeä ominaisuus, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Kun kysytään puutarhaa koskevia toiveita, nurmikkoon liittyvät asiat nousevat päällimmäisiksi, kertoo toimitusjohtaja Topi Jurvanen Consumer Compassista.
Puutarhan toivotaan olevan helppohoitoinen ja avara, selviää Consumer Compassin elokuun alussa tekemästä Suomalaisten puutarhat -tutkimuksesta.
Puutarhaharrastaja antaa asteikolla 4–10 pihalleen arvosanan 7,5.
Korkeimman arvosanan eli 8 antavat he, jotka ovat käyttäneet puutarhansa suunnitteluun ulkopuolista ammattilaista.Vastanneista 13 prosenttia oli käyttänyt ja 10 prosenttia aikoo käyttää ammattilaisia.
Naisille puutarha ja sen hoitaminen on tärkeämpää kuin miehille. Ainoastaan ruuanlaitto puutarhassa eli käytännössä grillaaminen sekä hyötykasvien kasvattaminen näytti kiinnostavan lähes yhtä paljon sekä naisia että miehiä.
”Miehiä kiinnostaa puutarhassa puuhastelu, kuten aidan rakentaminen tai kasvihuoneen pystyttäminen”, Jurvanen kertoo.
Verkkokyselyyn vastasi vajaat 3 200 puutarhanomistajaa eri puolilta Suomea. Tutkimuksen teettivät S-ryhmään kuuluvat Hankkija-Maatalous Oy ja Multasormi. Yhteystiedot saatiin Consumer Compassin kuluttajapaneelista sekä Multasormi-uutiskirjeen tilaajarekisteristä.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
