Kreikka laillistaa 300 000 paperitonta maahanmuuttajaa helpottaakseen työvoimapulaa − poikkeustoimilla voi olla myös arvaamattomia seurauksia
Erityisesti tulvien runtelema maatalous tarvitsee kipeästi lisää työntekijöitä. Kreetalla iso osa hedelmäsadosta jäi korjaamatta.Ateena
Kreikkaan tuli meriteitse vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana yli 10 000 turvapaikanhakijaa. Se on kaksi kertaa enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Kuva: Panagiotis Balaskas / LehtikuvaYK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana Kreikkaan tuli turvapaikanhakijoita meriteitse yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2022.
Kehitys on ollut samanlaista myös Turkin ja Kreikan välisellä maarajalla. Paikoin ollaan jo lähellä samoja lukemia kuin pahimpina kriisivuosina 2015 ja 2016.
Samaan aikaan maan hyvää vauhtia elpynyt talous kärsii työvoimapulasta, joka rokottaa erityisesti maataloutta, turismia ja rakennusalaa.
Pääministeri Kyriakos Mitsotakisin keskustaoikeistolainen hallitus pyrkii ratkaisemaan ongelmaa laillistamalla jopa 300 000 paperitonta maahanmuuttajaa.
”Meidän pitää katsoa, mitä me teemme niiden ulkomaalaisten kanssa, joita on jo täällä ilman, että me luomme uuden magneetin laittomalle maahanmuutolle”, maahanmuuttoministeri Dimitris Kaidiris korosti muutama päivä sitten valtiollisen yleisradioyhtiö ERT:n haastattelussa.
Kreikan maatalousministeri Lefeteris Afgenakisin mukaan pelkästään maatalous tarvitsee vuosittain noin 180 000 kausityöläistä.
Tähän asti maatalouteen on saatu työvoimaa ennen muuta Albaniasta, Bangladeshista, Intiasta ja Egyptistä. Koronapandemian jälkeen tämä kanava on tyrehtynyt.
Hyvää vauhtia elpyvä talous kärsii työvoimapulasta, joka rokottaa erityisesti maataloutta, turismia ja rakennusalaa.
Kreetalla maataloutuottajien etujärjestöt luonnehtivat tilannetta ”erittäin vaikeaksi”.
Iso osa kesän hedelmäsadoista on jäänyt pilaantumaan pelloille, koska korjuutyöntekijöitä ei ole ollut tarpeeksi. Myös karjatiloilla on huutava pula osaavasta työvoimasta.
Nyt tilanne halutaan korjata vastaavalla toimenpiteellä kuin mihin muiden muassa Italiassa on jo turvauduttu. Paperittomia kausityöntekijöitä, joista osa on tehnyt pitkään töitä pimeästi, pyritään laillistamaan mahdollisimman nopeasti.
”Meillä on tuhansia laittomia työntekijöitä. Nyt haluamme muuttaa mustan valkoiseksi eli tehdä laittomista laillisia”, maatalousministeri Avgenakis totesi kreikkalaisille tiedotusvälineille, kun tieto hallituksen suunnitelmista tuli julki.
Rakennusalalla työvoimapula jarruttaa Thessalonikin uuden metron ja Kreetan lentokentän kaltaisia suuria julkisia projekteja.
Myös Kreikan kansantalouden kannalta elintärkeän turismin kasvu on hidastunut, koska erityisesti hotelleihin ei ole saatu kuumimman sesongin aikana riittävästi työntekijöitä.
Pakolaisjärjestöt ovat viime vuosina syyttäneet Kreikan hallitusta kovista otteista ulkorajoilla. Kesäkuussa, vain hetki ennen maassa järjestettyjä parlamenttivaaleja, New York Times julkaisi videon, joka vahvisti tiedot kovakouraisista ja kansainvälisiä sopimuksia rikkovista turvapaikanhakijoiden palautuksista.
Mitsotakis on torjunut syytökset ja korostanut, että hänen hallituksensa on pitänyt äänestäjille annetut lupaukset ”rajojen valvomisesta sekä merellä että maalla”.
”Me olemme toteuttaneet tiukkaa, mutta oikeudenmukaista pakolaispolitiikka ja vähentäneet näin laitonta maahanmuuttoa 90 prosenttia”, pääministeri hehkutti Lesboksen saarella ennen viime kesäkuun parlamenttivaaleja.
Libyasta lähtenyt, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 700 pakolaista kuljettanut Adriana-kalastusalus upposi 14. kesäkuuta Peloponnesoksen niemimaan lounaispuolella epäselvissä olosuhteissa. Vain 104 ihmistä onnistuttiin pelastamaan. Merestä löydettiin 82 ruumista. Noin 500 ihmisen pelätään hukkuneen.
Kaikesta tästä huolimatta Mitsotakisin Uusi demokratia -puolue voitti parlamenttivaalit ja pakolaispolitiikkaa arvostelleen suurimman oppositiopuolueen, vasemmistolaisen Syrizan kannatus romahti.
Paperittomien maahanmuuttajien laillistaminen voi asiantuntijoiden mukaan nakertaa hallituspuolueiden kannatusta, koska se saattaa houkutella lisää turvapaikanhakijoita Kreikkaan.
Toisaalta erityisesti kovia iskuja kuluneena kesänä ottaneet Kreikan maataloustuottajat ovat kiitelleet Mitsotakisin hallituksen suunnittelemaa paperittomien pakolaisten laillistamisesta.
Pahimmat tulvat vuosikymmeniin vaativat syyskuussa Koillis-Kreikassa 16 kuolonuhria ja peittivät alleen noin 720 neliökilometriä hedelmällistä viljelysmaata. Alustavien arvioiden mukaan Kreikan vilja-aitaksi kutsulla alueella menetettiin paikoin kaksi kolmasosaa kuluneen kauden sadosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







