Iso osa suomalaisista ei tiedä, miten ja kuinka paljon eläkettä kertyy
Vain joka viides vastaaja osasi arvioida oman eläkkeensä. Työssä jatkamisen merkitys eläkkeen kertymiseen tunnettiin paremmin.
Alle puolet vastaajista osasi antaa arvion siitä, kuinka suuren eläkkeen itse saa. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄMerkittävä osa suomalaisista tuntee melko huonosti Suomen työeläkejärjestelmän kannustinpiirteitä. Eläketurvakeskuksen tekemän kyselytutkimuksen perusteella suomalaisten eläketietoudessa on suuria eroja.
Vain joka viides vastaaja osasi arvioida oman eläkkeensä, tunsi elinaikakertoimen vaikutuksen ja tiesi työn jatkamisen merkityksen eläkkeeseen. Yhtä monella tilanne puolestaan oli päinvastainen.
Näistä kolmesta mittarista huonoiten tunnettiin elinaikakertoimen vaikutus. Vastaajista lähes 60 prosenttia kertoi, ettei ollut tietoinen sen vaikutuksesta. Elinaikakertoimesta tietoisistakin yli puolet oli aliarvioinut sen vaikutuksen.
Työssä jatkamisen merkitys eläkkeen kertymiseen tunnettiin paremmin. Noin kaksi kolmesta koki tietävänsä, miten työssä jatkaminen vaikuttaa omaan eläkkeeseen. Parhaiten vaikutuksen tunsivat korkeita työtuloja saaneet ja yli 60-vuotiaat.
Alle puolet vastaajista osasi antaa arvion siitä, kuinka suuren eläkkeen itse saa.
Kysely kertoi, että töissä jatkamisen kannustimet koetaan yleisesti kannustaviksi, mutta omiin aikeisiin ne heijastuvat vain harvoin. Vastaajista peräti 85 prosenttia kertoi, ettei elinaikakerroin tai lykkäyskorotus vaikuta heidän suunnittelemaansa eläkeikään.
Vain 15 prosenttia koki eläkettä leikkaavan vaikutuksen olevan taustalla aikomuksessa jatkaa töissä yli vanhuuseläkkeen alaikärajan. Useimmin näin ajattelivat ne, joiden terveys oli hyvä, joilla ei ole puolisoa ja jotka arvioivat taloudellisen toimeentulonsa eläkeaikana jäävän korkeintaan kohtalaiseksi.
Vastaajista 56 prosenttia arvioi jäävänsä eläkkeelle täsmälleen omassa eläkeiässään. Ennen omaa eläkeikäänsä eläkkeelle arvioi siirtyvänsä 17 prosenttia ja vasta oman eläkeiän jälkeen 27 prosenttia vastaajista.
Kyselyyn vastasi 2 179 vuosina 1954–62 syntynyttä suomalaista, jotka eivät vielä ole siirtyneet eläkkeelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
