”Pitkäjänteinen osuustoiminta tuo parhaat tulokset”
”Jos osuuskunnasta alkaa lähteä suuria joukkoja, se syö pohjan yhteisvoimalta ja johtaa ikäviin seurauksiin”, sanoo professori Iiro Jussila. teemu leinonen Kuva: Viestilehtien arkistoValio-ryhmä laski maidon hintaa syyskuun alussa Venäjän vastapakotteiden vuoksi. Tuottajahinnoissa on nyt meijerien välillä suuria eroja, ja tilanne on saanut monet maidontuottajat pohtimaan meijerin vaihtoa.
Jos tuottaja lähtee osuuskunnastaan ja haluaa myöhemmin palata, onko se mahdollista?
”Kaksipiippuinen juttu”, osuustoimintayritysten johtamisen asiantuntija, professori Iiro Jussila Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sanoo.
”Yhtäältä lähdetään siitä, että osuuskunnan jäsenyyden tulisi olla avointa ja vapaaehtoista eli osuuskunnasta voi lähteä ja myös palata.”
Toisaalta Jussila painottaa solidaarisuusnäkökohtaa.
”Lähteminen on aina huono vaihtoehto. Jos osuuskunnasta alkaa lähteä suuria joukkoja, se syö pohjan yhteisvoimalta ja johtaa ikäviin seurauksiin. Voi olla, että sitä yritystä, johon haluaisi palata, ei enää olekaan.”
Osuustoiminnassa parhaat tulokset saavutetaan pitkäjänteisyyden kautta, professori korostaa. ”Jäsenenkin kannalta.”
Jäsensuhteeseen liittyvien asioiden tulisi olla osuuskunnan säännöissä selkeästi määriteltyinä, Jussila sanoo. Jäsenistön pitäisi siis yhdessä sopia menettelytavat, jotka koskevat jäsenen sisäänottoa, jäsenyyden päättymistä ja mahdollista paluuta. Paluuseen saattaa säännöissä liittyä esimerkiksi tietty karenssiaika.
Harvassa osuuskunnassa näistä asioista on kuitenkaan selkeästi sovittu, Jussila arvioi.
”Strategisesta näkökulmasta osuuskunnalle on yleensä parempi ottaa takaisin jäsen, joka haluaa palata”, hän sanoo.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
