Pelit seis ja jalkaa kaasulta – hallitus haluaa yli 4 miljoonan suomalaisen leikkaavan energiankulutusta nopeasti
Energiaa on säästetty ennenkin kampanjalla, mutta tulos on ollut laiha.
MT selvitti, että sähkösaunan lämmittäminen maksaa kolme euroa, jos sähkön hinta ennusteen mukaisesti kolminkertaistuu. Kuva: Juho LeskinenHallitus lanseeraa kampanjan, jossa vedotaan sähkön ja energian säästämiseen talven aikana. Tarkoituksena on vastata kohonneisiin energian hintoihin ja pitää huolta, että energia ei lopu.
Tavoitteena on, että vähintään 75 prosenttia suomalaisista vähentää omaa energiakulutustaan nopeasti.
”Pitkän aikavälin tavoite on, että haluamme päästä alempaan energian kulutukseen ja energiahuippujen tasoittamiseen”, Motivan viestintäjohtaja Kati Laakso esitteli kampanjaa Turun Eurooppaforumilla.
Motiva on valtion kestävän kehityksen yhtiö.
Kampanjassa on lanseerattu mainoksia, joilla kansalaisia rauhoitellaan. Sen iskulause on Astetta alemmas - viileesti vaan.
Säästämisessä tärkeimpiä ovat pienet asiat ja järkevä sähkön käyttö. Motiva yrittää vedota, että tavoite olisi suomalaisten yhteinen.
”Tunnepuoli on tärkeä”, Laakso sanoi.
”Käytännössä aste alemmas voi tarkoittaa, astetta kevyempää kaasujalkaa, suosia kimppakyytiä tai julkista kulkuneuvoa. Liikenteellä on iso rooli energian säästössä”, Laakso sanoo.
Myös lyhyempi suihku ja vähempi viihde-elektroniikan käyttö voisi olla paikallaan.
MT selvitti pari viikkoa sitten, miten paljon kodin sähkölaitteiden käyttäminen maksaa, jos sähkön hinta ennusteen mukaan kolminkertaistuu. Hinnat voit katsoa tästä linkistä.
Varsinainen energiansäästöviikko on lokakuussa. Tällä kertaa kampanja jatkuu tosin koko lämmityskauden ajan.
Myöhemmin mitataan, miten moni energiankulutusta on laskenut.
Säästöviikkoa on vietetty jo 26 kertaa.
”Aiemmin on viesti otettu myönteisesti vastaan, mutta hintojen ollessa alhaisia, ei ole säästöä paljoa syntynyt”, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo.
Nyt tilanne näyttää siltä, että säästöt alkavat kiinnostaa.
”Pitkin kesää on eri Euroopan maista kuultu säästöohjelmista. Saksassa saa uimahallista vain kylmää vettä ja Espanjassa ei saa liiketiloja jäähdyttää alle 27 asteeseen”, Lintilä kertoo.
Kampanja kaipaa myös yrityksiä osallistumaan suurella joukolla mukaan.
Lintilä on luvannut puhua elinkeinojen kanssa siitä, miten energiaa voitaisiin säästää.
Lue myös:
IS: Lintilän talon sähkön hinta pomppasi 463 prosenttia – ”Kyllähän minä siitä selviän tietysti”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




