Apulaisoikeuskansleri jyrähtää ympäristöministeriölle: Ilmastovuosikertomusta ei ole toimitettu eduskunnalle ajallaan
Eduskunnalle on apulaisoikeuskanslerin mukaan toimitettu ensimmäinen ilmastovuosikertomus vasta viime vuoden kesäkuussa.
Vuonna 2015 voimaan tulleen ilmastolain mukaan valtioneuvosto eli hallitus toimittaa eduskunnalle kalenterivuosittain tiedot päästökehityksestä sekä keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmaan sisältyvien päästövähennystavoitteiden toteutumisesta ja tavoitteiden saavuttamisen edellyttämistä lisätoimista. Kuva: Juho LeskinenApulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on pyytänyt ympäristöministeriöltä selvitystä siitä, miksi ministeriö ei ole toimittanut eduskunnalle ilmastovuosikertomusta lain edellyttämässä aikataulussa. Ilmastolain mukaan ilmastovuosikertomus tulee toimittaa eduskunnalle vuosittain.
Vuonna 2015 voimaan tulleen ilmastolain mukaan valtioneuvosto eli hallitus toimittaa eduskunnalle kalenterivuosittain tiedot päästökehityksestä sekä keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmaan sisältyvien päästövähennystavoitteiden toteutumisesta ja tavoitteiden saavuttamisen edellyttämistä lisätoimista. Ilmastovuosikertomuksen kokoamisesta vastaa ympäristöministeriö.
Eduskunnalle on apulaisoikeuskanslerin mukaan toimitettu ensimmäinen ilmastovuosikertomus vasta viime vuoden kesäkuussa.
Ympäristöministeriö on kertonut apulaisoikeuskanslerille, että ensimmäistä ilmastovuosikertomusta on alettu valmistella vuoden 2018 lopulla. Ministeriön käsityksen mukaan kertomusta ei kuitenkaan voitu antaa ennen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan hyväksymistä. Ministeriö vetoaa myös siihen, että laissa ei ole tarkkoja säännöksiä siitä, milloin ensimmäinen vuosikertomus tulisi antaa.
Apulaisoikeuskanslerin mielestä ympäristöministeriön selvityksessä ei esitetty oikeudellisesti päteviä perusteluja sille, miksi eduskunnalle ei ollut toimitettu ilmastolain edellyttämiä tietoja.
Ilmastolain tarkoituksena on esimerkiksi vahvistaa eduskunnan roolia ja lisätä kansalaisten sekä asiantuntijoiden osallistumismahdollisuuksia ilmastopolitiikassa. Ilmastovuosikertomuksen avulla päätöksentekijät saavat lisää tietoa ja sillä turvataan osaltaan kansalaisille perustuslaissa säädettyä oikeutta vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

