Suomalaisten osallistuminen heikkoa
Suomalaisilla talouselämän vaikuttajilla ja yrityksillä on vain vähän kiinnostusta osallistua Davosin talousfoorumin kaltaisiin tilaisuuksiin, joissa olisi mahdollisuus edistää suomalaisen tietotaidon leviämistä ja liiketoimintaa.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kummeksui, että suomalaista talouselämän ja politiikan johdosta oli paikalla vain viisi henkilöä. Ruotsalaisia oli kahdeksan, norjalaisia kuusi ja tanskalaisia neljä kertaa runsaslukuisemmin.
”Mielestäni suomalaisilla olisi enemmän annettavaa. Yksi kokouksen pääteemoista on ollut puhtaiden teknologioiden hyödyntäminen ja suomalaisilla yrityksillä sekä asiantuntijoilla olisi ollut paljon kerrottavaa muun muassa vesiosaamisestamme”, hän totesi tiedotteessa.
Katainen kiinnitti myös huomiota siihen, että World Economic Forumiin kuuluu jäsenenä 16 ruotsalaisyritystä, 11 norjalaista ja seitsemän tanskalaista. Venäläisiä yrityksiä on lähes 40. Suomalaisia yritysjäseniä ei ole ainuttakaan.
Myös presidentti Sauli Niinistö osallistui Davosissa kahden päivän aikana seminaareihin. Maailman talousfoorumiin osallistui yli 2 500:aa poliitiikan ja talouselämän edustajaa. Tapahtuma järjestettiin jo 44. kerran.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
