Itella vähentää lähes 500
Itella irtisanoo yt-neuvottelujen jälkeen perusjakelustaan 495 henkilöä ja osa-aikaistaa 180 henkilöä.
Vähennyksiä perustellaan sillä, että jaettavan postin määrä on viime vuosina vähentynyt voimakkaasti.
Itellan työntekijöitä edustava Posti- ja logistiikka-alan unioni varoittaa, että jäljelle jäävät jakajat eivät kykene enää hoitamaan jakelua nykyiseen malliin. PAU arvioi, että vähennysten jälkeen jakelureittejä jää hoitamatta.
”Enkä usko, että tässä tilanteessa työntekijöiltä löytyy halukkuutta ylitöiden tekemiseen”, sanoi liittosihteeri Heidi Nieminen.
Itellan mukaan henkilöstövähennykset eivät vaikuta postin yleispalveluun, jonka laajuus määritellään postilaissa. Lain mukaan posti pitää jakaa koko maassa kaikkina arkipäivinä.
Henkilöstövähennysten paikkakuntakohtaiset vaikutukset selviävät Itellan mukaan vasta myöhemmin.
Itella lupaa tukea ja valmennusta irtisanottaville työntekijöilleen.
”Tavoitteenamme on toteuttaa henkilöstömäärän sopeuttaminen hallitusta ja henkilöstöämme muutoksessa tukien, unohtamatta myöskään asiakkaillemme annettuja palvelulupauksia”, sanoo johtaja Anu Punola Itella Postin Palvelutuotannosta.
Virkamiesryhmä ryhtyy selvittämään, selviytyykö Itella lakisääteisistä postinjakelun tehtävistään isoista väenvähennyksistä huolimatta.
Viestintäministeri Pia Viitanen (sd.) kertoo käynnistäneensä selvityksen torstaina. Tarkkaa selvityksen antamispäivää ei hänen mukaansa ole vielä sovittu.
Viitanen ei halua vielä ottaa kantaa siihen, voivatko palvelut vaarantua väenvähennysten takia. Hän pitää irtisanomisten kokoluokkaa isona.
”Kansalaisten pitää pystyä luottamaan siihen, että postin jakelu toimii”, ministeri sanoo ja muistuttaa, että tähän Itellaa velvoittaa myös postilaki.
Viitanen pyysi selvitystä postinjakelun sujumisesta jo silloin, kun yhtiö kertoi aloittavansa mittavat yt-neuvottelut. Irtisanomistarpeeksi arvioitiin tuolloin 800.
”Minulle luvattiin, että tilanne käydään huolellisesti alueittain läpi ja lakia noudatetaan.”
STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
