Suomi pudonnut robotiikan huippukaartista
Suomen robottikanta on köyhtynyt neljän prosentin vuosivauhdilla vuodesta 2008 alkaen. Poikkeuksia ovat esimerkiksi lypsy- ja apteekkirobotit, joihin investoidaan edelleen.
Robotti Jyrki Latokartano mikrotehdas moduli Tampereen teknillinen yliopisto, Kone- ja tuotantotekniikan laitos Kuva: Markku VuorikariTeollisuutta on ajettu alas Suomessa, mikä on vähentänyt investointeja robotiikkaan. Viime vuonna Suomi sai vain 330 uutta teollisuusrobottia. Yhteensä niitä uurastaa tehtaillamme yli 4 300.
Tilastossa ei huomioida yli 12-vuotiaita robotteja, joten todellinen luku voi Suomen robotiikkayhdistyksen puheenjohtajan Jyrki Latokartanon mukaan lähennellä viittätuhatta.
Maamme on pudonnut robotiikan kärkikymmeniköstä. Selkein johtaja robottien määrässä on Etelä-Korea Japanin tullessa hyvänä kakkosena. Edellämme ovat myös Saksa, Italia, Yhdysvallat ja Ruotsi, jossa on paljon autoteollisuutta.
Robottien määrä kasvaa kaikissa teollistuneissa maissa, paitsi Suomessa. Latokartano kuitenkin luottaa, että suunta muuttuu.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

