UUTISTAUSTA Kokoomus asettelee uusiksikuntapolitiikan pelinappuloita
Kokoomus osasi yllättää, kun se kertoi perjantaina kuntaministeri Henna Virkkusen eurovaaliehdokkuudesta.
Puolueen eurovaalikampanjan kannalta ehdokkuus on hyvä asia. Kokoomuksen ehdokaskaarti vahvistuu entisestään ministeritason nimellä.
Kolme meppipaikkaa kokoomukselle lienee realistinen tavoite. Neljä paikkaa edellyttäisin onnistunutta kampanjaa – ja onnea.
Ilman vaalivoittoakin puolueen kärkiehdokkaiden välille on luvassa tiukka vaalikampanja.
Euroopan parlamentissa kokoomusta edustavat Eija-Riitta Korhola, Sirpa Pietikäinen ja Petri Sarvamaa.
Kaikki tavoittelevat oikeasti meppipaikkaa seuraavissa vaaleissa. Heidän tielle mutkia matkaan tuovat nyt Jyrki Kataisen hallituksen molemmat ministeriehdokkaat.
Viime viikolla ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ilmoittautui mukaan kisaan.Hänen läpimenonsa estänee vain jokin ennalta arvaamaton syy.
Pääministeri voi syystäkin olla tyytyväinen eliittiketjun kokoonpanoon. Sekä Stubbin että Virkkusen ehdokkuudet ryhdistävät kokoomuksen ehdokaslistaa.
Jos keskustan lista vaikutti tähän mennessä hyvältä, uudessa valossa SDP:n tai perussuomalaisten ehdokastilanne vaikuttaa aika apaattiselta.
Kataisen hallitus joutuu arvioimaan uudelleen kuntapolitiikkansa suuntaviivat, jos ja kun kuntaministerin salkku menee kesäkuussa jakoon.
Kummallista olisi, jos näin ei kävisi. SDP:llä olisi hyvä mahdollisuus tarkistuttaa kuntalinjaa ja torpata jopa kaavailtu pakkoliitospykälä. Kieltäytyykö joku demari tästä?
Houkuttelevaa myös on, että uusi kokoomusministeri kosiskelee äänestäjiä ja sanoutuu kaiken lomassa irti Virkkusen tiukasta kuntapolitiikasta. Uskaltaisiko vaikkapa Petteri Orpo (kok.) ministerinä ajaa samalla vimmalla Turun seudun yhdistymistä?
On perusteltua kysyä, tuliko Kataisen mitta täyteen. Siitäkö hänen tyytyväisyytensä kumpusi viime perjantaina?
Kokoomukselle kuntaministerin läpimeno toisi toivoa vaalimenestykseen. Näennäisesti kuntapelin asetelma muuttuu kokonaan – jopa opposition kiusaksi.
Epäsuosittu kuntauudistus lienee suurimpia syitä siihen, että kokoomuksen ja SDP:n kannatus on laskenut.
Ministerinä Virkkunen on kestänyt kuntamyllytystä pian kolme vuotta. Kuntien tai monien kokoomuslaistenkaan mielipiteistä ja haukuista välittämättä Hänen itsepäisyytensä on jatkanut tiukalla kuntalinjalla.
Muutamat kokoomuslaiset pistivät perjantaina merkille, ettei Virkkunen ole koskaan profiloitunut EU-politiikan kysymyksissä.
Totta joka sana. Kokoomuksen ehdokaslista olisi ilman Virkkustakin menestynyt.
Kokemattomuus ei tee hänestä huonoa ehdokasta, mutta ministerinasema tuo hänelle ihan riittävästi nostetta. Onhan parlamentissa pärjätty aiemmin ilman minkäänlaisiakin näyttöjä.
Kokoomus on ennenkin laittanut epäsuositut poliitikot vaihtoon. Näin kävi entiselle puheenjohtaja Ville Itälälle. Vastaavanlainen mahdollisuus on tarjolla myös Virkkuselle. Perjantaina hän kiisti pakenemispuheet ja katsoi, että on tehnyt osansa kuntauudistuksessa. Vastuu siirtyy vähitellen kunnille.
Vaaleissa Virkkunen ei voi väistää kysymystä: ”Lähdittekö pakoon kuntauudistusta?”
Kokoomuslaisilla äänestäjillä on nyt aito mahdollisuus tukea Virkkusen urapyrkimyksiä.
Samalla myös kuntakentän kriitikot voivat äänestää häntä ja samalla hartaasti toivoa, että ministeriä vaihtamalla paranee meno kuntapolitiikassa.
Kataisen hallitus valmistautuu kesällä perusteelliseen ministerikierrätykseen. Ryhmästä kahden kokoomuslaisen ohella myös liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) pyrkii parlamenttiin.
Muutamilla hallituspuolueilla on pian mahdollisuus kasvojenkohotukseen.
Demareillakin se voi olla edessä, mikäli puheenjohtaja vaihtuu kesäkuussa. Ja vaikka ei vaihtuisikaan, niin naapuripuolueiden esimerkki voi houkuttaa siihen.
Toki myös pääministerillä on mahdollisuus kierrättää itsensä ilmoittautumalla EU-komissaaripeliin.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
