Maataloustukien aikataululykkää kunnilta 30 miljoonaa
Maaseutuvirasto Mavin mukaan maatalouden tukien maksatusaikataulu muuttuu ensi vuodesta alkaen. Noin 200 miljoonaa euroa siirtyy maksettavaksi vasta kutakin tukivuotta seuraavana vuotena.
Se merkitsee muutenkin taloutensa kanssa kamppaileville kunnille noin 30 miljoonan euron verotulojen lykkääntymistä, veroasiantuntija Jukka Hakola Kuntaliitosta laskee.
Lovi syntyy vuodelta 2015 kerättäviin verotuloihin. Maatalousvaltaisiin kuntiin se iskee pahimmin kuitenkin vasta 2016, kun lopullinen verotus valmistuu ja verohallinto oikaisee ennakkoveron kuntakohtaiset jako-osuudet.
Enimmillään maataloustukien maksatusaikataulun muutos lykkää 2,6 prosenttia kunnan verokertymästä. Niin käy Halsualla.
Yli kahden prosentin viivästykseen joutuvat sopeutumaan myös Karijoki, Toholampi, Lestijärvi, Reisjärvi, Sottunga ja Vieremä. Yli yhden prosentin viivästyksen kuntia on kaikkiaan 66.
Asukasta kohti laskettuna veroa viivästyy Sottungassa 77 euroa ja Halsualla 69 euroa.
Maakunnittain vaikutukset ovat suurimmat Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Suuria alueellisia vaikutuksia on kaikkialla maatalousvaltaisilla alueilla, myös Etelä-Suomessa.
Koko maassa maksatusaikataulun muutos lykkää kuntien verotuloja vajaa 0,2 prosenttia, noin 5 euroa asukasta kohti.
Euroissa verosiirtymä on suurin Salossa, 640 000 euroa. Yli puoli miljoonaa siirtyy Kauhavalla ja Kouvolassa.
Oheisessa suhteellisen muutoksen kartassa osa suurista euromyöhästymisistä peittyy kuntaliitoksiin. Esimerkiksi Salo ja Kouvola ovat keskuskaupungin ja taajamien vaikutuksesta kartassa vaaleita, vaikka kaupungin pinta-alasta valtaosa on maaseutua.
Sama pätee sellaisiin kaupunkeihin kuin Seinäjoki, Kokkola ja Sastamala sekä harmaana kartassa näkyviin Kuopioon, Hämeenlinnaan, Lappeenrantaan ja Mikkeliin. Ne ovat kaikki suurten euromääräisten myöhästymisten kaupunkeja.
Jukka Hakola on laskenut, että 200 miljoonan euron tukien myöhennys pienentää ensi vuonna ansiotulona verotettavaa maataloustuloa 150 miljoonaa. Summaa pienentää pääomatulona verotettava osuus.
Verotulojen vähennyksen Hakola on jyvittänyt kunnittain sen mukaan, kuinka paljon kunnan veronalaisista ansiotuloista tuli maataloudesta vuonna 2013.
Laskelmassa on otettu huomioon vain tukien myöhentyminen. Lopulliseen maatalouden verotuottoon vaikuttavat sen lisäksi sato ja muu tuotanto sekä tuotteiden ja tuotantopanosten hinnat.
Erityisongelmana juuri nyt on ruokaviennin estyminen Venäjälle. Sen suurimmat vaikutukset tuntuvat maitotuloissa. Se vähentää entisestään tukien myöhästymisestä eniten kärsivien kuntien verotuloja.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
