Hyvä kesä maaseudun matkailuyrityksille
Yrittäjä Kaisu Merilä Utajärveltä kertoo, että matkailijamäärien kasvuun varaudutaan rakentamalla koko ajan uutta. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoOULU (MT)
Valtaosa maaseutumatkailun yrityksistä pääsi hyvään tulokseen kesäkaudella 2013. Kotimainen vapaa-ajan matkailu säilyi vilkkaana, ja ulkomainen kasvoi jonkin verran.
Tiedot ilmenevät alan yrityksille suunnatusta kyselystä.
Asiantuntija Kimmo Aalto MTK:sta kertoo, että syksyn ja loppuvuoden näkymiin yritykset suhtautuvat varovaisesti.
”Jatkuvat huonot uutiset taloudessa eivät voi olla vaikuttamatta odotuksiin.”
Kaikkiaan reilu kolmasosa yrityksistä arvioi vapaa-ajan matkailun kysynnän niin koti- kuin ulkomailta heikkenevän loppuvuonna.
Ulkomaisen vapaa-ajan matkailun odotetaan vähenevän joka toisessa yrityksessä. Vain 15–17 prosenttia odottaa kasvua.
Aallon mukaan matkailumäärät ovat yleensä kehittyneet paremmin kuin kyselyyn vastanneet arvioivat. Näin saattaa käydä tälläkin kertaa, mutta varausajat ovat joka tapauksessa lyhentyneet.
MTK:n, Lomalaidun ry:n ja Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n suhdannekyselyyn vastasi 111 yritystä.
Yritykset poikkevat toisistaan paljonkin. Esimerkiksi Merilän Kartanossa Utajärvellä uskotaan alan tulevaisuuteen vankasti.
Yrittäjä Kaisu Merilä kertoo, että takana on tavallisen hyvä kesä. Viikonloppuisin on ollut paljon juhlia, viikolla muun muassa kursseja.
Matkailijamäärien kasvun varalle on rakennettu ympärivuotiseen käyttöön soveltuva kokoustila. Rakentamista jatketaan, ja muun muassa keittiö uusitaan.
Kyselyn mukaan ulkomaisista matkailijoista ylivoimaisesti tärkein ryhmä ovat Venäjältä tulleet. 57 prosenttia yrityksistä sanoo ryhmää merkittävimmäksi.
Kaukana perässä, noin 10 prosentin osuudella ovat Saksa, Ruotsi ja Viro. Sen jälkeen tulevat Hollanti, Britannia ja Ranska.
Etenkin alkusyksystä venäläisten matkailijoiden merkitys monissa maaseutumatkailuyrityksissä on suuri, kun kesäkausi päättyy.
Tilastokeskuksen mukaan yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä ylsivät niukasti kasvun puolelle. Määrä kasvoi heinäkuussa 0,7 prosenttia edellisvuodesta.
Lisäyksestä suurin osa tuli ulkomailta. Majoitustilaston mukaan ulkomaalaisten yöpymisiä kirjattiin heinäkuussa eniten yli kymmeneen vuoteen.
Yöpymisiä tilastoitiin yhteensä 3 047 000 kappaletta vuodessa. Näistä kotimaisten osuus 2 300 000 ja ulkomaisten 746 700.
Alkukesän (touko–heinäkuu) yöpymiset lisääntyivät hieman eli 1,0 prosenttia. Kotimaasta tilastoitiin nousua 0,7 prosenttia ja ulkomailta 1,9 prosenttia. Sama suuntaus ulkomailta tulevaan kasvuun näkyy myös maaseutumatkailuyritysten suhdannekyselyn tuloksissa.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
