Henkilöstöpula riivaa pelastustoimia – vain kuudella alueella on suunnitelma sopimuspalokuntien toiminnan edistämiseksi
Arvio: Pelastustoimen palvelut toteutuvat vaihtelevasti maan eri alueilla.
Sopimuspalokunnan tytöt, Iida Mäntylä sekä Karoliina Sulkakoski ja palomies Jari Övermark pakkasivat raivauskalustoa Evijärven palokunnan autoon vuonna 2018. Kuva: Johannes TervoValtakunnallisen kokonaisarvion perusteella pelastustoimen toimintavalmiudessa on huomattavia puutteita erityisesti nopeasti kasvaneilla kaupunkialueilla, kuten pääkaupunkiseudulla ja Tampereen alueella.
Valmiusaikojen puutteita on lisäksi esimerkiksi Kanta-Hämeen, Varsinais-Suomen, Keski-Suomen, Pohjanmaan ja Pohjois-Savon alueilla. Puutteita on esiintynyt monilla alueilla jo pidempään, ja niistä johtuvia aluehallintoviraston valvontatoimia on käynnissä useilla alueilla.
Tilannetta hankaloittaa monin paikoin pelastusalan henkilöstöpula, joka tuli ilmi myös asiantuntija-arvioita laadittaessa hyvinvointialueiden selvitysten pohjalta.
Väestönsuojelutehtäviin varautumisen osalta suunnitelmat ja järjestelyt eivät ole pääsääntöisesti ajan tasalla.
Vapaaehtoistoimijoilla on merkittävä rooli pelastustoimen palvelutuotannossa. Vapaaehtoiset organisaatiot, kuten sopimuspalokunnat, osallistuvat sekä pelastustoimintaan että turvallisuusviestinnän toteuttamiseen.
Pelastustoimen vapaaehtoistoiminnan edistämiseen on selvityksen mukaan kiinnitettävä huomiota ja huolehdittava, että toimintasuunnitelmat vapaaehtoistoiminnan edistämiseksi ovat käytössä hyvinvointialueilla.
”Tällä hetkellä vain kuudella alueella on käytössä toimintasuunnitelma vapaaehtoistoiminnan edistämiseksi”, kertoo valtakunnallisen asiantuntija-arvion laatinut pelastusylitarkastaja Mira Leinonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Myös pelastustoimen vastuulla oleviin väestönsuojelutehtäviin varautumisen osalta suunnitelmat ja järjestelyt eivät ole pääsääntöisesti ajan tasalla eikä resursointi ole riittävää.
”Pelastustoimen palvelujen riittävään tasoon ja yhdenmukaisuuteen tulisi kiinnittää huomiota valtakunnallisesti, jotta kansalaiset tulisivat kohdelluksi yhdenvertaisesti”, Mira Leinonen summaa.
Aluehallintovirastot ovat laatineet asiantuntija-arviot hyvinvointialueiden pelastustoimen palvelutasosta ja investointien tarpeesta ja vaikutuksista. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on laatinut lisäksi valtakunnallisen kokonaisarvion. Tehtävä perustuu lakiin pelastustoimen järjestämisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






