KL: Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa myy maatalouskaupan Hankkijalle
Kaupan on tarkoitus toteutua vuodenvaihteessa, jos kilpailuviranomainen hyväksyy sen.Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa myy Eepee Agri Oy:n osakekannan Hankkija Oy:lle, kertoo Kauppalehti.
Kaupan on tarkoitus toteutua vuodenvaihteessa, jos kilpailuviranomainen hyväksyy sen.
"Maatalouskauppa on Hankkijan ydinliiketoimintaa. Etelä-Pohjanmaa on vahvaa maatalousaluetta, jonka kehittämisessä haluamme olla mukana. Hankkijalla on ollut pitkään hyvää yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan ja alueen viljelijöiden kanssa, mikä helpotti tämän ratkaisun syntymistä. Kauppa selkeyttää toimintaa ja parantaa kilpailukykyämme, mistä asiakkaamme hyötyvät", Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö kertoo Kauppalehdessä.
Eepeen toimitusjohtajan Kimmo Simbergin mukaan myynnin jälkeen Eepee pystyy keskittymään ydinliiketoimintaansa eli kuluttajaliiketoimintaan muilla toimialoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

