päivän punkti Obama
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama käväisi Ruotsissa. Sitten prinsessahäiden ei Tukholmassa ole ollut vastaavaa vilskettä.
Ruotsalaisilla onkin syytä juhlaan. Tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Obama sattuu olemaan ensimmäinen Amerikan presidentti, joka tekee virallisen vierailun maahan. Huolimatta läheisistä suhteistaan Yhdysvaltain ja Ruotsin suhteissa on aina ollut omat sivupolkunsa.
Amerikkalaisilla on pitkä muisti. Yksi asia, joka muistetaan, on Olof Palmen protesti Vietnamin sotaa vastaan.
Palme oli kiivas mies, myös ulkopolitiikassaan. Ruotsi esiintyi maailman omanatuntona, joka jakeli auliisti neuvoja suurvalloille. Eräänlainen huipentuma koettiin, kun Ruotsin istuva pääministeri marssi amerikkalaisvastaisessa Vietnam-mielenosoituksessa eturivissä.
Kannanotollaan Palme epäilemättä tulkitsi Ruotsin ja muidenkin kansojen aitoa vastenmielisyyttä Vietnamin sotaa kohtaan. Suuri Yhdysvallat kävi sotaa pientä Vietnamia vastaan. Eikä vain maailmalla, vaan myös kotona Yhdysvalloissa mielipide kääntyi sotaa vastaan.
Amerikkalaiset lähtivätkin Vietnamista viimein häntä koipien välissä. Pieni Vietnam nöyryytti suurvaltaa.
Palmen, pääministerin, kannanotto kuitenkin ylitti amerikkalaisten sietokyvyn. Amerikkalaiset katkaisivat suhteet Ruotsiin ja vaikka ne myöhemmin palautuivat ennalleen, lähiystäviä maista ei tullut.
Ei tullut ennen kuin nyt. Ulkoministeri Carl Bildt kuuluu niihin, joka teki vuosikymmeniä töitä suhteiden parantamiseksi. Obaman vierailu on sulka ainakin Bildtin hattuun. Veikkaanpa, että sitä sulkaa ei laiteta vakan alle.
Obaman vierailulla on symbolinen arvo, mutta myös muuta. Ennen matkaansa hän tapasi Baltian maiden johtajat Washingtonissa. Tukholmassa maailman mahtavin mies illasti Pohjoismaiden johtajien kanssa.
Kun hän menee Pietariin, hänellä ei ole aikaa tavata Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia tämän kotikaupungissa.
Venäjä antoi turvapaikan tietovuotaja Snowdenille, ja sekös ärsytti amerikkalaisia. Obama päätti nokittaa.
Henry Kissinger sanoi sen aikanaan. Amerikkalaiset pelaavat pokeria, venäläiset shakkia.
Amerikkalaisia ja venäläisiä yhdistää yksi asia. Molemmilla on pitkä muisti. Obaman vierailu muistetaan pitkään myös Venäjällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
