Lainoitus hyytyi mutta tulos parani
Pääjohtaja Reijo Karhinen huolestuu lainojen kysynnän hiipumisesta. Asuntolainoitus väheni 1990-luvun alkuvuosien tasolle. OP-Pohjola paransi alkuvuonna silti selvästi tulostaan.OP-Pohjola kirjaa kasvatti tammi-maaliskuun tulokseksi 257 miljoonaa euroa ennen veroja. Parannus oli 23 miljoonaa vuoden takaisesta.
Tulos oli ryhmän toiseksi paras vuosineljännes kautta aikojen. Pankin ja vakuutuksen historia lähenee kymmentä vuotta. Yhteiset asiakkaat lisääntyvät yhä 93 000:lla vuodessa.
Pankin tulos parani jopa 64 prosenttia, mutta selkeästi ryhmä meni eteenpäin myös vahinkovakuutuksessa ja varallisuudenhoidossa.
Korkokate siivitti pankkitoimintaa. Se nousi 17 prosenttia ja tuotot seitsemän prosenttia yhteensä. Vakavaraisuus laski, kun ryhmä osti Pohjola Pankkia.
”Pohjolan lunastaminen pois pörssistä etenee suunnitelmien mukaan”, Karhinen kommentoi.
Luottokannan kasvuvauhti on Karhisen mukaan hyytynyt viime kuukausina koko toimialalla.Varovaisuus näyttää levinneen kotitalouksiin.
Asuntolainoitus väheni 1990-luvun alkuvuosien tasolle.Yritykset ovat jo pitkään investoineet varovaisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

