Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh on surmattu, Hamas vannoo kostavansa
Hamas ja Iranin vallankumouskaarti kertovat korkea-arvoisen Hamas-johtajan salamurhan tapahtuneen Iranin pääkaupunki Teheranissa.Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh on surmattu Iranin pääkaupungissa Teheranissa, kertoo Iranin vallankumouskaarti.
Hamas on vahvistanut Haniyehin surman. Hamas sanoo Haniyehin saaneen surmansa Israelin iskussa.
”Veli, johtaja, mujahid Ismail Haniyeh, liikkeemme johtaja, kuoli päämajassaan Teheranissa sionistien iskussa sen jälkeen, kun hän osallistui (Iranin) uuden presidentin virkaanastujaisiin”, Hamasin tiedotteessa sanotaan.
Kansalliskaartin mukaan Haniyeh surmattiin yhdessä henkivartijansa kanssa varhain keskiviikkoaamuna. Israel ei ole vielä kommentoinut asiaa.
Hamasin edustaja Moussa Abu Marzouk sanoo, että järjestön poliittisen johtajan Ismail Haniyehin surma oli raukkamainen teko, joka ei jää rankaisematta.
Hän kommentoi asiaa israelilaislehti Haaretzin mukaan Hamas-johtoisella al-Aqsa-televisiokanavalla.
Jo vuosia Qatarista toiminut 62-vuotias Haniyeh valittiin Hamasin poliittiseksi johtajaksi ensimmäistä kertaa vuonna 2017. Hänet valittiin uudelle neljävuotiskaudelle elokuussa 2021.
Poliittisena johtajana Haniyehin valtaa on pidetty ensisijaisesti symbolisena, ja Hamasin ylimpänä johtajana pidetään Gazan kaistalla sijaitsevia sotilasjohtajia Yahya Sinwaria ja Mohammed Deifiä.
Haniyeh on kuitenkin roolissaan vastannut Hamasin kansainvälisistä suhteista ja osallistunut aseleposopimuksen neuvotteluun sovittelijoiden kanssa.
Israelin huhtikuussa tekemä ilmaisku Gazan kaistalle tappoi kolme Haniyehin poikaa ja neljä lastenlasta.
Haniyeh syntyi pakolaisleirillä Gazan kaistalla ja liittyi Hamasiin 1980-luvun lopulla.
Lähteenä myös AFP.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









