Nastarenkaiden käyttöaika päättyy maanantaina
Renkaiden vaihtoa voi pitkittää kelin niin vaatiessa.
Ismo Lehtosen mukaan renkaiden vaihdon sesonki jakautuu keväällä tasaisemmin kuin syksyllä. Kuva: Sami KarppinenLain mukaan nastarenkaiden käyttöaika loppuu maanantaina, mutta renkaiden vaihdossa saa käyttää järkeä. Vaikka Etelä-Suomessa on kesäkelit, pohjoisessa jatkuu talvi. Siksi renkaiden vaihto kiihtyy siellä vasta huhtikuun puolivälissä.
”Kiire alkaa usein kuin nappia painamalla. Onneksi keväällä sesonki jaksottuu pidemmälle ajalle kuin syksyllä”, kertoo Ismo Lehtonen Rengasliike Lehtosesta Saarijärveltä.
Lehtonen on toiminut rengasalan yrittäjänä Saarijärven Hirvikankaan kylällä yhdessä veljensä Jyrki Lehtosen kanssa jo parikymmentä vuotta.
”Rengashomma lähti vähän kuin vahingossa kasvamaan maa- ja metsätalouden ohessa. Nykyään myymme ja asennamme noin 7 000 rengasta vuosittain. Niistä parisataa on traktorin renkaita”, Jyrki Lehtonen kertoo.
Kaukana taajamista lihakarjatilan yhteydessä sijaitseva liike on saavuttanut asiakkaiden luottamuksen ihmisläheisellä ja persoonallisella palveluasenteella.
”Täällä palvellaan ripeästi kaikkina kellonaikoina ympäri vuoden”, vakuuttaa juuri rekan peräkärryyn uuden renkaan hankkinut uuraislainen kuljetusyrittäjä Pauli Tannermäki.
Renkaat kannattaa tarkistaa vaihdon yhteydessä. Kesärenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden on oltava vähintään 1,6 millimetriä. Lain määrittelemät rajat ovat minimi, jolla välttyy sakoilta, mutta jos renkaissa on jäljellä vain minimin verran kulutuspintaa, niiden pito on märällä kelillä jo huomattavan heikko.
"Vesiliirron välttämiseksi renkaiden kulutuspinnan syvyyden on hyvä olla vähintään 4–5 millimetriä", kertoo Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.
Rengas vanhenee myös, vaikka sillä ei ajettaisi. Auringon valo ja lämpö kovettavat kumia, mikä heikentää sen pito-ominaisuuksia Renkaan valmistusviikko ja vuosi on merkitty aina renkaan kylkeen.
"Yli 6 vuotiaan renkaan pito on heikentynyt merkittävästi, eikä niitä ole turvallista käyttää, vaikka kulutuspintaa olisi jäljellä", muistuttaa Pohjonen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
