Sote-sopu kilpistyi yksityistämis-kiistaan keskellä vaaliviikkoa
Sosiaali- ja terveyspalvelujen valtakunnallinen järjestämismalli on edelleen auki. Suurin osa puolueista olisi halunnut ennen kunnallisvaaleja tietää mallista hallituksen näkemyksen. Soili Vesanto rokottaa Nurmijärven Klaukkalan terveyskeskuksessa. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoPäähallituspuolueiden välinen eripura sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta näkyi keskiviikkona välikysymysväittelyssä eduskunnassa.
Sote-sopua etsittiin juuri ennen eduskuntakeskustelua sosiaali- ja terveyspoliittisen ministeriryhmän kokouksessa. Lopulta peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) nousi puhujakorokkeelle ilman hallituksen yhteistä näkemystä.
Vastuuministeri kertoi edustajille uudistuksen suuntaviivat ja lupasi sen yksityiskohdat aikataulun mukaisesti. Sote-uudistus tulee voimaan 2015.
”Tämä kiireen tuntu tuntuu tässä kyllä aika kohtuuttomalta ja liioitellulta”, hän kommentoi salissa.
Eduskunnassa puolueet suhtautuivat ratkaisuun hyvin ristiriitaisesti. Sote-kina on nostanut esiin päähallituspuolueiden ideologiset erot kuntapolitiikassa.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman tiedotti pian neuvottelujen kariutumisesta. Hän epäili syiksi joko poliittisen taktikoinnin tai esityksen sisällön.
Demarit eivät hyväksy, että kuntauudistuksen avulla edistetään palveluiden yksityistämistä. Backmanin mielestä uudistuksella tuettava ja vahvistettava kuntien omaa palvelutuotantoa.
Kokoomukselle linjaus on liian ahdas, koska puolue kannattaa palveluiden yksityistämistä. Salissa kokoomuksen ryhmänjohtaja Jan Vapaavuori purki viivästymisen tuoman harmin ja syytti epäsuorasti hallituskumppani SDP:tä viivyttelystä.
”Me emme pelkää tehdä tarvittavia päätöksiä. Me emme halua luoda keinotekoisia vastakkainasetteluja, emme viivytellä emmekä taktikoida. Me uskomme demokratiaan ja avoimuuteen. Ja siihen, että äänestäjillä on oikeus tietää, mitä täällä oikein puuhataan.”
Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) yritti puolustautua ryhmäpuheessa toteamalla, että vaaliviikolla ei pitäisi kilpailla aikatauluilla vaan uudistuksen sisällöllä. Väätäinen myös linjasi, että palvelujen yksityistämiskehitys on pysäytettävä.
”Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluita ei saa siirtää yksityisen voitontavoittelun piiriin. Tämän on oltava uudistuksen keskeinen lähtökohta.”
Oppositiopuolue keskustan Kimmo Tiilikainen arvosteli SDP:tä katteettomista lupauksista ja asioiden pimittämisestä. Puolue toivoi, että mallin yksityiskohdista olisi tiedetty ennen vaaleja.
”Te pimitätte uudistusta yli kunnallisvaalien ja vaalitaktisista syistä keksitte uusia verukkeita”, hän päätteli.
Myös perussuomalaisten Arja Juvonen epäili, että sote-malli viivästyy vaalitaktikoinnin vuoksi.
”On kerta kaikkiaan oikeus ja kohtuus, että kuntalaiset saavat vielä ennen vaaleja tietää, millaista sosiaali- ja terveysjärjestelmää hallitus ajaa.”
Myöskään hallituspuolueiden sisällä jarruttelulle ei nähty perusteita. Vasemmiston Erkki Virtanen huomautti, että perusasioista valitsee laaja yksimielisyys ja tarjolla on parikin käyttökelpoista mallia.
”Poliittinen arvovalta, pisteiden keruu ja mahdollinen vaalimenestys eivät saa koskaan olla tärkeämpiä kuin kaikille yhtäläisesti kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut”, hän huomautti.
Peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin menettelyn sijasta välikysymyskeskustelussa maalitauluksi joutui keskustan ajama maakunta–kotikunta-malli.
Hallituspuolueiden edustajat arvostelivat vuoron perään keskustan ajamaa mallia.
”On melkoinen byrokratiamonsteri tuo teidän mallinne, 18 jättikunnan malli”, mainitsi Outi Mäkelä (kok.).
Sote-uudistuksen valmistelu siirtynee pian pääministeri Jyrki Kataisen vetämälle hallitusryhmien puheenjohtajien muodostamalle sekstetille.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
